Korkein hallinto-oikeus on pitänyt voimassa aluehallintoviraston ja Vaasan hallinto-oikeuden kielteiset päätökset, jotka koskivat maa-aineslupaa Lahden Renkomäen pohjavesialueelta. KHO:n mukaan asiassa oli kyse siitä, miten vedenottamon lähisuojavyöhyke määritetään tilanteessa, jossa pohjavedenottamolle ei ole vahvistettu suoja-aluetta.

Lahden kaupungin tekninen ja ympäristötoimiala ja Rudus Oy hakivat vuonna 2016 Etelä-Suomen aluehallintovirastolta vesilain mukaista lupaa maa-ainesten ottamiseen Renkomäen pohjavesialueella.

Osa hakemuksessa mainituista alueista hyväksyttiin soranottoalueeksi, mutta Etelä-Suomen aluehallintovirasto hylkäsi maa-ainesten ottamisalueen laajentamiseen yhden osa-alueen osalta neljän hehtaarin suuruiselle avaamattomalle alueelle. Se myös rajoitti yhdellä lupahakemuksessa mainituista alueista maa-aineksen ottoa määrittämällä sallitun ottotason hakemuksesta poiketen.

Maa-aineslupaa hakeneet Lahden kaupunki ja Rudus Oy eivät aluehallintoviraston päätökseen tyytyneet. Hallinto-oikeus totesi vuonna 2018 antamassaan ratkaisussa, että asiassa merkityksellistä oli, voiko hankkeella olla haitallisia vaikutuksia tärkeään tai muuhun vedenhankintakäyttöön soveltuvaan pohjavesiesiintymään.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



Ratkaisussaan hallinto-oikeus arvioi, että mikäli hankealueella olisi vesilain mukainen suoja-alue, suunniteltu ottoalue sijoittuisi kokonaisuudessaan vedenottamon lähisuojavyöhykkeelle-suojavyöhykkeelle. Samaan tulokseen tuli myös asiaa käsitellyt KHO tuoreessa vuosikirjapäätöksessään.

Ratkaisu kokonaisuudessaan

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*