Kouvolan kaupunginvaltuusto suuri kiinteistökauppa Hemsön on saanut lainvoiman, kun KHO ei myöntänyt asiassa valistuslupaa. (Kuva: Seppo Haavisto)

Korkein hallinto-oikeus ei ole antanut valituslupaa Kouvolan kaupunginvaltuuston syyskuussa 2022 tekemästä kiinteistökaupasta. Syyskuussa 2023 Itä-Suomen hallinto-oikeus hylkäsi asiasta tehdyn kunnallisvalituksen, eikä KHO ottanut asiaa enää käsiteltäväkseen.

Kouvolan kaupunginvaltuusto päätti syyskuussa 2022 tehdä ison kiinteistökaupan Hemsö Suomi Oy:n kanssa. Ruotsin valtion eläkerahaston pääosin omistama sijoitusyhtiö osti vajaan 97 miljoonan euron kauppahinnalla muun muassa Kouvola-talo, pääpaloasema, kaksi paloasemaa, kaksi koulua ja uudiskeskuskeittiö.

Neuvotteluissa oli sovittu, että kaupanteon jälkeen kiinteistöjen uusi omistaja ja kaupunki solmisivat myydyistä kohteista pitkäaikaiset vuokrasopimukset. Ison kiinteistömassan myynti oli kaupungin päätöksenteossa kuuma peruna ja myyntipäätös valtuustossa syntyi äänin 32-27. Tiukan äänestyksen jälkeen ei tullut yllätyksenä, että päätöksestä valitettiin Itä-Suomen hallinto-oikeuteen.

Itä-Suomen hallinto-oikeuden hylättyä asiasta tehdyt valitukset, toisen valituksen takana ollut keskustalainen kaupunginvaltuutettu ja kaupunginhallituksen varajäsen Kimmo Jokiranta haki asiassa valituslupaa KHO:sta. Tiistaina 13.8. antamassaan päätöksessä korkein hallinto-oikeus kuitenkin totesi, ettei valitusluvan myöntämiselle ole perustetta.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*