Korkein hallinto-oikeus on pitänyt voimassa Hämeenlinnan hallinto-oikeuden päätöksen, jonka mukaan Hartolan kunta ei saa maksattaa konkurssiin päätyneen vesiosuuskunnan lainoja alueen vesihuollon nykyisillä tai tulevilla asiakkailla. Hartolan kunta joutui maksamaan takaamiaan lainoja reilut miljoona euroa, kun Itä-Hartolan vesiosuuskunta hakeutui konkurssiin vuonna 2014. Kunta olisi halunnut ottaa omansa pois osuuskunnan entisiltä osakkailta kunnallisen vesihuollon korkeina liittymismaksuina.

Hämeenlinnan hallinto-oikeus kuitenkin katsoi viime vuonna antamassaan päätöksessä, ettei kunta ollut toiminut vesilain mukaisesti, kun se oli perustanut konkurssiin menneen vesiosuuskunnan alueelle oman vesihuollon taseyksikön ja määrännyt kyseiselle alueella muuta kuntaa selkeästi korkeammat maksut.

Kunnassa maksujen pohjaksi oli otettu maksuun menneestä lainatakauksesta johtuneet kulut, mutta tämän ei hallinto-oikeudelle käynyt. Samaan tulokseen tuli myös KHO, kun se antoi Hartolan kunnan valituksesta päätöksensä heinäkuun lopulla.

Itä-Hartolan vesihuollon tilanteeseen on viime aikoina haettu pysyvää ratkaisua kaupanteon kautta. Kunta on myymässä alueen vesihuoltoa ja siihen kuuluvia laitteita konkurssiin menneen vesiosuuskunnan osakkaiden muodostamalle Koitti Tiimille 250 000 euron kauppahinnalla.

Summasta 50.000 euroa maksetaan kaupan tultua hyväksytyksi kunnan päättävissä elimissä. Loppusumma merkitään kunnan myyntisaatavaksi, jota lyhennetään jokaisen uuden vesihuoltoon liittyvän kiinteistön myötä 10.000 euroa.

KHO:n päätös asiassa

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä