Jyväskylän kaupungin Tilapalvelu-liikelaitoksen johtokunta hyväksyi keväällä 2011 Valtiontalon tontin myymisen rakennuksineen SRV Yhtiöille 207 091 euron kauppahintaan. Valtuusto oli jo 2007 hyväksynyt kaupan esisopimuksen.
 
Jyväskylän entinen apulaiskaupunginjohtaja Ahti Vielma teki oikaisuvaatimuksen johtokunnan päätöksestä. Vaatimus koski erityisesti kaupan hintaa. Tilapalvelun johtokunta hylkäsi oikaisuvaatimuksen. 
 
Vielma valitti asiasta Hämeenlinnan hallinto-oikeudelle, ja hallinto-oikeus hyväksyi Vielman valituksen. Tämän jälkeen kaupunki valitti korkeimmalle hallinto-oikeudelle Hämeenlinnan hallinto-oikeuden päätöksestä.
 
Jyväskylän kaupunginjohtajan Markku Anderssonin mukaan KHO:n päätöksellä on valtakunnallista merkitystä, sillä vastaavanlaisia kehittämishankkeita on vireillä useissa kaupungeissa.
 
– Sellainen tuntuma meilä on, että ei tämä jää vain paikalliseksi päätökseksi, Andersson sanoo Kuntalehdelle.
 
Anderssonin mukaan Valtiontalon kortteli pysyy myös KHO:n päätöksen jälkeen  Jyväskylän keskustan keskeisimpänä kehittämiskohteena.
 
– Hanke on meille erittäin tärkeä. KHO:n päätös tarkoittaa sitä, että meidän on nyt tehtävä kotiläksymme asiassa huolellisesti siten, että juridiikka, talous ja toiminta kulkevat yhdessä, Andersson sanoo.
 
Andersson ei lähde arvioimaan, kuinka paljon kaupungin tärkeimmän korttelin kehittäminen viivästyy KHO:n päätöksen takia.
 
– Päätös on aivan tuore. Tutustumme tarkoin nyt siihen ja etenkin sen perusteluihin. Hanke ei sinänsä mihinkään karkaa, mutta meidän on nyt tarkoin punnittava, mitä on tehtävä toisin.
 
Jyväskylän kaupungin tulkinnan mukaan kauppaa ei tehty alihintaan, sillä kauppahinnan lisäksi kiinteistön ostajaa olisivat rasittaneet suojellun Valtiontalon korjauksen ja entisöinnin kustannukset, joiden on arvioitu nousevan jopa 11 miljoonaan euroon. Kauppaan kuuluvan rakennusoikeuden arvoksi on puolestaan arvioitu 4-5 miljoonaa euroa.
 
 
 

(Kuva: Terhi Pekkarinen / Jyväskylän kaupunki)

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä