Korkein hallinto-oikeus on vastikään antamassaan ennakkopäätöksessä ottanut kantaa siihen, miten hyvinvointialueet voivat siirtää toimivaltaa viranhaltijoilleen. Kyseisessä tapauksessa Etelä-Savon hyvinvointialueen terveyspalvelujen toimialajohtaja oli maaliskuussa 2024 hylännyt asiakkaan kolmesta laskusta tekemän oikaisuvaatimuksen. Asiakas oli valitusohjeiden mukaisesti valittanut viranhaltijan ratkaisusta Itä-Suomen hallinto-oikeuteen, joka ei kuitenkaan asiaan tutkinut, vaan päätti palauttaa sen takaisin hyvinvointialueen toimivaltaiselle toimielimelle käsiteltäväksi.

Hallinto-oikeuden ratkaisun mukaan vasta kyseisen toimielimen päätökseen voidaan hakea muutosta hallinto-oikeudesta. Päätöksen perustelujen mukaan terveydenhuollon asiakasmaksua koskevaan viranhaltijan päätökseen haetaan ensin muutosta oikaisuvaatimuksella Etelä-Savon hyvinvointialueen toimivaltaiselta toimielimeltä.

Etelä-Savon hyvinvointialue valitti ratkaisusta korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Valitusta perusteltiin sillä, että oikaisuvaatimusten käsittely ja päätöksenteko voidaan hyvinvointialueella osoittaa myös yksittäisen viranhaltijan tehtäväksi. Hallinto-oikeuden olisi tullut näin ollen tutkia viranhaltijan päätöksestä tehty valitus.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



KHO päätyi ennakkopäätöksessään hyvinvointialueen kanssa samalla kannalle ja palautti asian uudelleen hallinto-oikeuden käsittelyyn. Etelä-Savon hyvinvointialueen hallintosäännön 9 §:n perusteella aluehallitus oli voinut siirtää asiakasmaksuista tehtyjen oikaisuvaatimusten käsittelyn terveyspalvelujen toimialajohtajalle.

-Korkein hallinto-oikeus katsoo, että asiakasmaksulaista taikka hyvinvointialuelaista ei johdu estettä sille, että asiakasmaksulain 15 §:n 1 momentissa tarkoitettua laskua koskevan oikaisuvaatimuksen käsittelee hyvinvointialueen viranhaltija, jolle aluevaltuusto on siirtänyt toimivaltaa hyvinvointialuelain 96 §:n 1 momentin mukaisesti. Tällaiseen viranhaltijan päätökseen voidaan hakea muutosta edelleen hallinto-oikeudelta hallintovalituksella, eikä hyvinvointialuelain 139 ja 140 §:n säännöksiä oikaisuvaatimuksesta ja aluevalituksesta näin ollen sovelleta, KHO:n ratkaisussa todetaan.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*