Korkein hallinto-oikeus on tuoreessa vuosikirjapäätöksessään katsonut, että letkuruokinnassa olevan vammaisen lapsen saama kliininen ravintovalmiste on verrattavissa kouluruokailussa muihin terveydellisistä syistä järjestettäviin erityisruokavalioihin. Aiemmin kunnan sivistystoimen osastopäällikkö ja Pohjois-Suomen hallinto-oikeus olivat tulleet toiseen tulokseen.

Vuonna 2009 syntyneen vammaisen lapsen ainoa ravinto on PEG-napin kautta annettava kliininen ravintovalmiste. Kun lapsen huoltaja oli hakenut lapselleen näin järjestettävää maksutonta kouluateriaa, niin hakemus oli kunnassa hylätty.

Samoin oli toiminut myös hallinto-oikeus, jossa oli todettu, ettei lapsen kouluruokailu ollut toteuttavissa kouluruokasuositusten ja -ohjeiden mukaisesti. Näin ollen ravintovalmistetta ei voitu pitää perusopetuslain mukaisena maksuttomana ateriana.

KHO kuitenkin katsoi päätöksessään, ettei sillä, miten ravinto nautitaan ei ole merkitystä. Merkitystä ei päätöksen mukaan ole myöskään sillä, saavatko oppilas tai hänen vanhempansa sairasvakuutuskorvausta hankkiessaan valmistetta apteekista. Samoin KHO toteaa, ettei vammaisen lapsen ja hänen vanhempiensa saamilla vammaisetuisuuksilla tai tukitoimilla ole merkitystä asiassa.

KHO totesi kunnan viranhaltijan ja Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätökset lainvastaiseksi ja palautti asian uudelleen kuntaan käsiteltäväksi.

 

Päätös kokonaisuudessaan KHO:n sivuilla

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

*