Kunnanhallituksen puheenjohtaja vaaransi kunnallisen päätöksenteon puolueettomuuden lehtikirjoituksellaan. (Kuva: Ville Miettinen)

Vehmaan kunnanhallituksen puheenjohtajana toimineen Mika Munkin (kesk) kirjoitus paikallisessa sanomalehdessä syksyllä 2013 vaaransi kunnallisen päätöksenteon puolueettomuuden. Tähän tulokseen tuli korkein hallinto-oikeus tuoreessa päätöksessään.

Kunnanhallituksen puheenjohtaja arvosteli kirjoituksessaan kunnan avustuspäätöksiin kohdistunutta muutoksenhakua. Munkin kirjoitus oli julkaistu sen jälkeen, kun kunnanhallituksen myöntämien yleisavustusten myöntämisestä oli tehty oikaisuvaatimus.

Oikaisuvaatimuksen tekijää ei nimeltä kirjoituksessa mainittu, mutta tekstin sisältö paljasti, keneen arvostelu kohdistui. Kirjoituksessa kehotettiin järjestöjä, joilla on mahdollisuus saada kunnanhallituksen myöntämiä avustuksia, painostamaan valittajaa lopettamaan muutoksenhaku kunnanhallituksen päätöksistä. Kirjoituksessa luonnehdittiin valittajan tekemiä valituksia turhiksi.

Valittajan avustusten jaosta tekemä kunnallisvalitus menestyi hallinto-oikeudessa ja asia palasi uudelleen kunnanhallituksen pöydälle syksyllä 2014. Lehtikirjoituksen kirjoittanut kunnanhallituksen puheenjohtaja oli mukana asian uudessa käsittelyssä.

Korkein hallinto-oikeus katsoi, että julkinen lehtikirjoitus oli vaarantanut luottamuksen kunnanhallituksen puheenjohtajan puolueettomuuteen. Näin ollen KHO kumosi asia koskeneen Turun hallinto-oikeuden päätöksen. Ratkaisu syntyi korkeimmassa hallinto-oikeudessa äänin 4-1.

Asiaa aiemmin käsitellyt Turun hallinto-oikeus oli todennut kirjoituksen olleen epäasiallinen siltä osin, kuin puheenjohtaja oli siinä ilmoittanut toivovansa, että ”järjestöt luovat valittajaa kohtaan painetta, että turhanpäiväinen valittaminen loppuu”. Tästä huolimatta hallinto-oikeus oli katsonut, ettei puheenjohtaja ollut esteellinen olemaan mukana päätöksen teossa, kun avustusten jakoa oli uudelleen käsitelty.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu kokonaisuudessaan

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä