Korkein hallinto-oikeus on ottanut vuosikirjapäätökseen kantaa tapaukseen, jossa Espoossa asunut henkilö haki opiskelujensa ajaksi vammaispalvelulain mukaista henkilökohtaista apua kotona toimimiseen. Erikoiseksi tilanteen teki se, että kolme vuotta kestävät korkeakouluopinnot suoritettiin Tallinnassa. Kaupunki oli evännyt henkilön tarvitseman avun, mutta KHO oli yli viisi vuotta myöhemmin lopulta toista mieltä.

Tallinnassa lakiopintoja suorittanut henkilö opiskeli Virossa maanantaista torstaihin, mutta vietti kaikki vapaa- ja loma-ajat Espoossa. Samoin hänen kuntoutus- ja lääkärikäynnit tapahtuivat Espoossa, joka oli hänen kotikuntansa.

Henkilö oli hakenut henkilökohtaista apua viisi tuntia viikossa, joka häneltä oli kuitenkin evätty Espoon sosiaali- ja terveyslautakunnan yksilöasioiden jaoston alaisen viranhaltijan päätöksellä sekä yksilöasioiden jaoston valituksenalaisella päätöksellä. Mikäli opiskelupaikka olisi ollut Suomessa, niin aikaisempien päätösten perusteella opiskelija olisi saanut tarvitsemansa avun.

EU-tuomioistuimelta haettiin ennakkoratkaisu

Asiaan kysyttiin KHO:n toimesta kantaa myös Euroopan unionin tuomioistuimesta, joka antoi ennakkoratkaisupyynnön asiassa 25.7.2018 (asia C-679/16, A). Ennakkoratkaisupyyntöön perustuen KHO katsoi, etteivät Espoon sosiaali- ja terveyslautakunnan yksilöasioiden jaoston alainen viranhaltija sekä yksilöasioiden jaosto olleet voineet hylätä hakemusta henkilökohtaisen avustajan palkkauskustannusten korvaamisesta pelkästään sillä perusteella, että A:n oleskelu Tallinnassa Virossa ei ollut enää satunnaista vaan läheni vakinaisen oleskelun käsitettä.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



Tästä johtuen KHO palautti asian uudelleen Espoon kaupungin käsittelyyn ja kehotti kaupunkia korvaamaan valittajalle myöntämättä jääneistä avustajatunneista aiheutuneet kustannukset. Tapaus käynnistyi vuonna 2013, mutta ennakkoratkaisupyynnön hakeminen Euroopan unionin tuomioistuimesta venytti tapauksen käsittelyä. Opiskelija on saanut opintonsa jo päätökseen.

Asiaa aiemmin käsitellyt Helsingin hallinto-oikeus oli vuonna 2014 antamassaan päätöksessä evännyt henkilökohtaisen avustajan myöntämisen.

KHO vuosikirjapäätös asiassa annettiin 30.10.2018. Päätös kokonaisuudessaan löytyy tästä linkistä.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*