Poikien päivän viettämisellä halutaan antaa pojille onnistumisen kokemuksia. (KUVA: VILLE MIETTINEN)

Kihniön kunta huomioi 16. toukokuuta vietettävää poikien päivää kutsumalla kunnastaan yhden pojan ”sijaistaman” kunnanjohtajaa kyseisen päivän ajan. Kunnanjohtaja Petri Liukku toimii sen päivän sijaisensa mentorina.

Lisäksi pirkanmaalainen Kihniö haastaa kaikki Suomen kunnat ja kaupungit mukaan haluamallaan tavalla viettämään vähällä huomiolla ollutta poikien päivää 16.5.

Päivän viettämisellä halutaan antaa pojille onnistumisen kokemuksia sekä viestiä kaikille pojille, että heidän ongelmansa on kuultu ja heistä välitetään.

11. lokakuuta vietettävä kansainvälinen tyttöjen päivä saattaa monelle olla tutumpi kuin toukokuinen poikien päivä. Tyttöjen päivänä on tavattu kutsua tyttöjä päiväksi sijaistamaan toimitusjohtajia, ministereitä, päätoimittajia ja kaupunginjohtajia.

Kansainvälinen poikien päivä sai virallisen aseman vuonna 2018. Kansainvälistä tyttöjen päivää on vietetty vuodesta 2011.

Poikien päivän vietolla halutaan nostaa poikia esiin positiivisessa valossa, ja myös muistuttaa, että Suomessa esimerkiksi poikien koulumenestys on usein tyttöjä heikompaa ja koulupudokkaat pojat ovat tyttöjä suuremmassa syrjäytymisvaarassa.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä