Helsingin tulevan keskustakirjaston kävijäennuste
perustuu Helsingin kaupunginkirjaston teettämään simulaatiotutkimukseen ja
asukasennusteisiin.

Oletuksena on, että suurin syy kirjastossa käymiseen on edelleen
teosten lainaaminen ja että keskustan asukasmäärä kasvaa ja vielä että uusi
kirjasto lisää kirjastossa asioimista.

Helsingin kirjastotoimen johtaja Tuula Haavisto pitää lukuja realistisena, kun niitä vertaa yliopiston
Kaisa-kirjaston, Helsingin Kirjasto 10:n, Espoon Sellon kirjaston ja Turun
pääkirjastojen kokemuksiin.

Uuden kirjaston kävijät tulisivat paitsi uusista
asukkaista ja kävijöistä, myös osin olemassa olevista kirjastoista.

Asukkaita houkutellaan mukaan Helsingin keskustakirjaston
suunnitteluun syksyllä. Silloin heillä on mahdollisuus osallistua erilaisiin
yhteisöihin, joissa käsitellään ja seurataan kirjaston suunnittelun
etenemisestä.

Uuden kirjaston on määrä olla valmis ja käytössä
joulukuussa 2018, mutta rahoitus on vielä osin auki.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä