Kittilä on pysynyt sitkaasti otsikoissa viime vuodet. Vääntöä riittää vielä pitkäksi aikaa eteenpäin.

Timo Kurula on ja pysyy Kittilän vt. kunnanjohtajana. Valinnan laillisuutta tiistaina käsitellyt Kittilän kunnanhallitus päätti kuitenkin tilata Kuntaliiton lausunnon ja asianajotoimisto Jarmo Junturan tekemän ulkopuolisen selvityksen valintaprosessista, ennen kuin se päättää jatkotoimista valintaan liittyvissä laillisuusvalvonta-asioissa.

Kunnanhallituksen puheenjohtaja Pekka Rajalan (kesk.) tekemä esitys tuli hyväksytyksi äänin 7-2. Asian esittelijänä toiminut hallintojohtaja Esa Mäkinen ja toisena kunnanhallituksena esitystä vastustanut Paula Nevalainen jättivät päätökseen eriävän mielipiteen.

-Olen pyytänyt Kuntaliitolta jo aiemmin lausuntoa asiasta ja sitä odotetaan. Myös lakitoimistolta pyydetään nyt selvitys valinnasta. Sen jälkeen katsotaan asiaa, Pekka Rajala kertoo.

Kunnanvaltuusto valitsi Timo Kurulan vt. kunnanjohtajaksi huhtikuussa ja heti tuoreeltaan valinta aiheutti runsaasti kritiikkiä. Arvostelijat kiinnittivät huomiota valintaprosessin valmisteluun ja puuttuneeseen ansiovertailuun.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



-Kunnanvaltuusto on Timo Kurulan valinnut vt. kunnanjohtajaksi ja hän hoitaa sitä tehtävää, toteaa Rajala.

Valituksi tullut Timo Kurula on ollut pitkään yksi keskeisiä kuntapäättäjiä Kittilässä.  Myös hänen toimiaan tutkitaan poliisin toimesta monen muun paikkakunnan kuntapäättäjän tavoin.

Kittilän kiemuroista aiemmin Kuntalehdessä

 

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Aiemmat kommentit

  1. Ai että kuntaliitosta on nyt kysytty lausuntoa. Eikös se Kittilä eronnut kuntaliitosta? Mitä sieltä mitään kyselemään. Toivottavasti Kuntaliitto lähettää paluupostissa blankon A4:sen. 🙂

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*