Kittilässä tehty valtuustoaloite vs. kunnanjohtajan erottamiseksi koeajan loppusuoralla ei ottanut tuulta purjeisiinsa perjantain kunnanhallituksess.a (Kuva: Ville Miettinen)

Vs. kunnanjohtaja Sanna Ylinammalle koeajan loppusuoralla potkuja vaatinut valtuustoaloite ei ottanut tuulta purjeisiinsa Kittilän kunnanhallituksessa. Äänin 6–2 kunnanhallitus päätti perjantaina, ettei aloite johda enempiin toimenpiteisiin.

Oikeudenmukainen Kittilä-ryhmän kuusi valtuutettua ja kokoomuksen ainoa kunnanvaltuutettu olivat 23.4. pidetyssä valtuuston kokouksessa tehnet aloitteen, jossa vaadittiin Ylinamman virkasuhteen päättämistä koeajan puitteissa viimeistään 30. huhtikuuta mennessä.

-Emme voineet tehdä laitonta päätöstä. Tässä olisi pitänyt järjestää kuntalain edellyttämä vs. kunnanjohtajan kuuleminen koeajan sisällä, eikä se olisi ollut mitenkään mahdollista tällä aikataululla. Jos olisimme toisenlaisen päätöksen tehneet, niin meillä olisi ollut uudet mäkelät käsissä, kunnanhallituksen puheenjohtaja Pekka Rajala kommentoi asiaa Kuntalehdelle kokouksen jälkeen.

Rajalan kunnanhallitukselle muotoilemassa päätösehdotuksessa todetaan, etteivät OMK ja Kokoomus ole esittäneet aloitteessaan riittävällä tavalla perusteluja tyytymättömyydelleen. Vs. kunnanjohtaja Sanna Ylinamman viranhoidossa ei ole ilmennyt myöskään mitään sellaista, minkä vuoksi pitäisi ryhtyä toimiin hänen virkasuhteensa päättämiseksi.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



Lue myös:

Sanna Ylinamman mielipidekirjoitus: Kittilässä päästäisiin keskustelemalla parempiin tuloksiin

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*