Kivijärven kunnanjohtaja kertoo, miltä tuntuu palata töihin syytekohun jälkeen – ”Teettää töitä, että saa narun päästä kiinni”
Kivijärven kunnanjohtaja Pekka Helppikangas vastaa ystävällisesti Kuntalehden puheluun keskiviikkoaamuna.
Kunnanjohtaja palasi töihin poikkeuksellisen lomajakson jälkeen. Hänen nimensä on näkynyt otsikoissa viime viikon ja kuluneen viikon aikana ympäri Suomea.
Syyttäjä ilmoitti julkisuuteen epäilevänsä, että Helppikangas pakoilee tiedoksiantoa.
Viikko sitten Keski-Suomen käräjäoikeus jatkoi kunnianloukkaussyytteen vanhentumisaikaa vuodella.
Kuntalehden yhteydenottoon vastannut kunnanjohtaja Pekka Helppikangas varmistaa, että onhan toimittaja saanut lehdistötiedotteen. Sen jälkeen taustalta kuuluva naisäänikin varmistaa osoitteen ja tiedote onkin pian jo perillä.
Helppikangas kertoo, että kohta on alkamassa palaveri, mutta yhdelle kysymykselle on aikaa.
Miten aamu on lähtenyt liikkeelle?
– Kyllä se kolmen viikon loman jälkeen teettää töitä, että saa narun päästä kiinni.
Sitten onkin palaverin aika ja Helppikangas toivottaa hyvää päivän jatkoa.
”Aiheellinen kysymys”
Helppikangasta epäillään vuonna 2023 tapahtuneesta kunnianloukkauksesta.
Syyte nostettiin viime kuussa.
Tiedotteessa Pekka Helppikangas kiistää syyllisyytensä.
Kunnanjohtaja avaa myös taustoja nykytilanteelle.
– Asiassa oli tehty rikosilmoitus poliisin yleiseen rikosilmoituspuhelimeen lähes kaksi vuotta aiemmin.
Sen jälkeen vuorossa oli lyhyt puhelimessa suoritettu esitutkinta 17.7.2025 ja asia oli vanhenemassa 6.8.2025. Aiheellinen kysymys lienee, olisiko jonkun tullut tehdä jotain jo hieman aiemmin, kunnanjohtaja huomauttaa tiedotteessa.
– Siten seuraavien toimenpiteiden suorittamiseen jäi 20 päivää: kuulustelun suorittaminen ja kuulustelupöytäkirjan laatiminen, pöytäkirjan toimittaminen syyttäjälle, syyteharkinnan suorittaminen, syytteen vireillepano oikeudessa, haastaminen ja haasteen tiedoksianto suoritettiin.
– Olen palannut kolmen viikon mittaiselta vuosilomalta. Sen kuluessa sain järjestettyä puolustukseni, mikä oli haastavaa lomakaudella. Otin haasteen vastaan järjestettyäni puolustukseni. Haasteen tiedoksiannosta lukien alkaa 30 päivän pituinen vastineenantamisaika ja asianajajani on nyt määräajassa ryhtynyt toimenpiteisiin.
Lopuksi Helppikangas linjaa, että hän ei kommentoi asiaa enempää näin oikeudenkäynnin kuluessa.
Kivijärvi on noin tuhannen asukkaan kunta Keski-Suomessa.
Vanha selvitys nousi pintaan
Viime aikojen yhteydessä on myös noussut esiin aiempia tapahtumia, joita on käsitelty julkisuudessa koskien Kivijärven kunnanjohtaja Pekka Helppikangasta.
Kunnanjohtajan luottamusta selvitettiin vuoden 2023 lopulla.
Viime vuoden alkupuolella tilapäinen valiokunta esitti selvityksen jälkeen kunnanjohtajalle luottamusta ja valtuusto äänesti luottamuksen puolesta äänin 10–2.
– Se ei mennyt minusta niin kuin olisi pitänyt, kertoi kunnanhallituksen ja kunnanvaltuuston jäsen Aimo Kainulainen (Kivijärvisten parhaaksi, YL) viime viikolla Kuntalehdelle.
Viime valtuustokaudella tilapäisen valiokunnan puheenjohtajana ja keskustan valtuutettuna vaikuttanut Klaus Leppänen kertoo nyt, että selvitys puolusti paikkaansa.
– Kävimme paljon keskusteluita ja ei ilmennyt yhtään tiettyä syytä, minkä takia kunnanjohtaja olisi pitänyt erottaa.
Jos olisi päädytty irtisanomisesitykseen, niin se olisi voinut tarkoittaa merkittävissä määrin irtisanomisrahojen maksamista, ja sitä ei pidetty kunnan etuna, Leppänen huomauttaa.
Keskustelut kuitenkin paransivat kunnanjohtajan ja valtuutettujen välistä yhteistyötä, Leppänen näkee.
– Valiokunnan työ ei mennyt hukkaan. Puhumisella oli positiivisia vaikutuksia. Yhteistyö valtuutettujen ja kunnanjohtajan välillä helpottui.
Yhteistyöasiat olivat laajemminkin selvityksessä, kun valiokunta teki työtään, mutta Leppänen kokee osaavansa kertoa selvitystyön vaikutuksista lähinnä juuri valtuuston näkökulmasta.
Ja Leppänen täsmentää puhuvansa edellisen valtuustokauden asioista, sillä nykyiseen valtuustoon hän ei asettunut ehdolle.
Lue myös: