KKO ei lämmennyt syyttäjien vaatimukselle lähteä purkamaan lainvoimaista tuomiota ex-kunnanjohtajan erottamiseen liittyvässä tapauksessa. (Kuva: Ville Miettinen)

Korkein oikeus on hylännyt syyttäjien jättämän tuomion purkuhakemuksen Kittilän kunnanjohtajan erottamiseen liittyvässä rikosasiassa. Tapauksessa on kyse Anna Mäkelän erottamiseen liittyvistä kiemuroista, jotka veivät suuren joukon paikallisia kuntapäättäjiä syytettyjen penkille.

Syyttäjät vaativat korkeimmassa oikeudessa, että tuomio purettaisiin siltä osin, kuin syytteet oli hylätty syytekohdan 5 osalta eli kunnanjohtajan erottamista koskevan toiminnan osalta. Lapin käräjäoikeus hylkäsi kyseisen syytekohdan virkarikossyytteet kesäkuussa 2019 ja samalle kannalle päätyi myös Rovaniemen hovioikeus toukokuussa 2021 antamassaan tuomiossa. KKO ei asiassa aikanaan myöntänyt valituslupaa, joten tuomio oli saanut lainvoiman.

Koska KKO oli myöhemmin tuominnut kunnanhallituksen jäseniä virka-aseman väärinkäyttämisestä saman rikosasian toisessa syytekohdassa, joka liittyi kunnanjohtajan tekemän tutkimispyynnön peruuttamiseen, niin syyttäjät katsoivat, että ratkaisujen välillä oli ristiriita. Syyttäjät esittivät purkuhakemuksensa tueksi myös uutta todistelua.

Korkein oikeus kuitenkin totesi, ettei ratkaisujen välillä ei ollut syyttäjien väittämää ristiriitaa, eikä KKO:n myöhemmin antama tuomio ylipäätään ollut laissa tarkoitettu peruste tuomion purkamiseen syytettyjen vahingoksi. Korkein oikeus katsoi, että syyttäjien esittämät uudet todisteet eivät olisi todennäköisesti johtaneet rikoksesta tuomitsemiseen, vaikka ne olisi esitetty hovioikeudessa.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*