Vaalikampanjaan upotettiin kuntavaaleissa enimmillään kymmeniä tuhansia eúroja. Suurin osa hankki kuitenkin paikkansa ilman taloudellista panostusta tai korkeintaan muutaman sadan euron vaalibudjetilla.

Jätettyjen vaalirahailmoitusten perusteella Kajaani sopii nälkämaana tunnetun Kainuun maakuntakeskukseksi. Siellä kun hassattiin kaikista vähiten rahaa, kun kaupunginvaltuustosta paikkoja haettiin. Kalleimman kampanjan teki kokoomuslainen kansanedustaja Eero Suutari, joka sijoitti kampanjaansa omia rahojaan 2112 euroa.

Paljon enempää ei käytetty henkilökohtaisiin vaalibudjeteihin rahaa 250 kilometriä lännemmässä meren rannallakaan. Kokkolan henkilökohtaisten vaalibudjettien ykkönen oli keskustan Veikko Laitila, jonka kampanjalle kertyi hintaa 2900 euroa. Tästäkin summasta 2500 euroa tuli tukena ulkopuolisilta.

Lakeudella rahaa riitti

Mutta oli jossain päin Suomea rahaakin käytettävissä, kun valtuustopaikkoja hankittiin ja päättäjän piirteitä tunnetuksi tehtiin. Selvä ykkönen maakuntakeskusten päättäjistä oli seinäjokinen sijoittaja Reima Kuisla, joka kaivoi lompsasta omia rahoja 28212 euron verran. Kokoomuksen listoilla ääniä kertyi vaalien ensikertalaiselle lopulta komeasti 438.

Kuten oheisesta listauksesta selviää, niin monin paikoin vaalirahatilaston ykköspaikkaa pitää hallussaan kokoomuksen edustajat. Kokkolan Laitilan ohella kokoomuslaisten rintamaan säröjä isoilla kampanjoillaan löivät RKP:n Joakim Strand (Vaasa), demarien Jukka Pulkkinen (Kuopio) ja Mika Kari (Lahti), vihreiden Veli Liikanen (Mikkeli), kristillisdemokraattien Vesa Vainio (Kouvola) ja keskustan Markku Heikkilä (Lappeenranta).

Alla olevan taulukon tiedot on poimittu jätetyistä vaalirahoitusilmoituksista keskiviikkona 14.6.2017 ennen klo 14. Tämän jälkeen tehtyjä ilmoituksia ei ole listauksessa huomioita.

 

Turku

 

kulut €

tuki €

 

 

Petteri Orpo

kok

 19659

19659

 

 

Lauri Kattelus

kok

 16538

8797

 

 

Niko Aaltonen

kok

 12446

12446

 

 

 

 

 

 

 

 

Helsinki

 

 

 

 

 

Jan Vapaavuori

kok

61655

61655

 

 

Anni Sinnemäki

vihr

34198

17287

 

 

Arja Karhuvaara

kok

33954

1598

 

 

 

 

 

 

 

 

Pori

 

 

 

 

 

Juha Vasama

kok

12590

12290

 

 

Jaana Laitila-Pesonen

kok

12217

0

 

 

Satu Hatanpää

kok

6714

4947

 

 

 

 

 

 

 

 

Kokkola

 

 

 

 

 

Veikko Laitila

kesk

2900

2500

 

 

Bjarne Kallis

kok

2550

0

 

 

Reino Herlevi

kesk

2000

150

 

 

 

 

 

 

 

 

Vaasa

 

 

 

 

 

Joakim Strand

rkp

8227

7097

 

 

Kai Luoma

kok

7691

6500

 

 

Juha Silander

kok

6215

950

 

 

 

 

 

 

 

 

Seinäjoki

 

 

 

 

 

Reima Kuisla

kok

28212

0

 

 

Pasi Kivisaari

kesk

7670

500

 

 

Paula Risikko

kok

6741

0

 

 

 

 

 

 

 

 

Oulu

 

 

 

 

 

Jarmo J. Husso

kok

15907

11600

 

 

Tomi Kaismo

kok

13939

11059

 

 

Juha Vuorio

ps

13200

0

 

 

 

 

 

 

 

 

Jyväskylä

 

 

 

 

 

Jaakko Selin

kok

8624

1667

 

 

Joonas Könttä

kesk

5812

2000

 

 

Sinuhe Wallinheimo

kok

5751

4647

 

 

 

 

 

 

 

 

Kuopio

 

 

 

 

 

Jukka Pulkkinen

sdp

6451

0

 

 

Veijo Kivelä

kesk

3971

0

 

 

Antti Karkkonen

kesk

3884

0

 

 

 

 

 

 

 

 

Joensuu

 

 

 

 

 

Kari Savolainen

kok

7626

1888

 

 

Markku Kauppinen

kesk

6543

1950

 

 

Merja Mäkisalo-Ropponen

sdp

5635

0

 

 

 

 

 

 

 

 

Kajaani

 

 

 

 

 

Eero Suutari

kok

2112

0

 

 

Hannu Juntunen

kok

2089

600

 

 

Toivo Sistonen

kok

1600

0

 

 

 

 

 

 

 

 

Rovaniemi

 

 

 

 

 

Matti Henttunen

kok

6900

0

 

 

Heikki Autto

kok

5198

4550

 

 

Matti Torvinen

ps

5000

4200

 

 

 

 

 

 

 

 

Lahti

 

 

 

 

 

Mika Kari

sdp

10940

0

 

 

Erkki Nieminen

sdp

8681

0

 

 

Juha Rostedt

kok

7349

1100

 

 

 

 

 

 

 

 

Mikkeli

 

 

 

 

 

Veli Liikanen

vihr

5930

2047

 

 

Satu Taavitsainen

sdp

4764

0

 

 

Armi Salo-oksa

kok

4161

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kouvola

 

 

 

 

 

Vesa Vainio

kd

5527

1120

 

 

Miia Witting

kok

5121

4621

 

 

Harri Helminen

sdp

5022

2498

 

 

 

 

 

 

 

 

Lappeenranta

 

 

 

 

 

Markku Heikkilä

kesk

11307

0

 

 

Jukka Kopra

kok

6280

6280

 

 

Jouni Kemppi

kesk

5203

0

 

 

 

 

 

 

 

 

Hämeenlinna

 

 

 

 

 

Antti Ahonen

kok

9800

433

 

 

Seppo Kuvaja

kok

9703

0

 

 

Anni Punnila

kok

8082

6350

 

 

 

 

 

 

 

 

Tampere

 

 

 

 

 

Jussi Kuortti

kok

24932

0

 

 

Veikko Vallin

TPY*

18300

0

 

 

Kalervo Kummola

kok

15735

15735

 

 

 

 

 

 

 

 

*Tampereen Puolesta Yhteislista

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä