Ampumahiihdon MM-kisat pidettiin Kontiolahdella maaliskuun alussa. (kuva: Kontiolahden Urheilijat/Samuli Kuittinen),

Kontiolahden ampumahiihtostadion on valittu vuoden 2015 liikuntapaikaksi. Stadionilla järjestettiin ampumahiihdon MM-kisat 5.-15. maaliskuuta.

– Ampumahiihtokeskusta on rakennettu 30 vuoden aikana määrätietoisesti sekä kilpa- ja huippu-urheilun että kaiken kansan liikunnan olosuhdetarpeisiin. Keskus mahdollistaa monen lajin kilpa- ja harrastustoiminnan ja lisäksi kohde on Kontiolahden, Joensuun ja lähikuntien asukkaiden kuntoliikunta- ja virkistyspaikka. Keskus on maakunnallinen kärkihanke, jolla on merkittävä vaikutus myös matkailijavirtoihin. Suomessa tarvitaan yksi kv-tason ampumahiihtokeskus ja sen paikka on Kontiolahti, valtion liikuntaneuvoston rakentamisjaoston puheenjohtaja Timo Heinonen sanoi palkitsemistilaisuudessa Tampereella keskiviikkona.

Ampumahiihtokeskuksen kehittämisessä ovat vahvasti olleet mukana Kontiolahden kunnan ja Kontiolahden Urheilijat ry:n lisäksi Joensuun kaupunki, maakuntaliitto, valtiohallinnon alueelliset toimijat, puolustusvoimat, oppilaitokset ja
yrityselämä.

– Missään nimessä ei pidä unohtaa talkootyötä, jota ilman ampumahiihtokeskus ei palvelisi nykyisellä tavalla urheilijoita ja liikunnan harrastajia, totesi Kontiolahden kunnanjohtaja Jere Penttilä.

Aiemmin tunnustuksen ovat saaneet Joensuu Areena (2005), Kemiön Amospuisto (2006), Ylöjärven Liikuntakeskus (2007), Lahden kaupungin koordinoima Ylimaakunnallinen ulkoilu- ja luontomatkailuhanke (2008), Vantaan Energia Areena (2009), Kuopion kaupungin lähiliikuntapaikkaverkosto (2010), Oulun Hovinsuon skeittipuisto (2011), Kauhajoen koulukeskuksen liikuntahalli (2012), Espoon Honkahalli (2013) ja Harjavallan liikunta- ja uimahalli (2014).

Vuoden liikuntapaikan valitsevat opetus- ja kulttuuriministeriön
liikuntapaikkarakentamisen virkamiehet yhdessä aluehallintovirastojen liikuntatoimesta vastaavien viranhaltijoiden kanssa. Valittavan kohteen tulee olla valmistunut tai peruskorjattu palkitsemista edeltäneen parin vuoden aikana.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä