Viime vuonna Suomen Kotiseutuliiton jäjestämässä kilpailussa Vuoden kaupunginosaksi valittiin Vanha Rauma. Kuva: Rauman kaupunki

Juureva meininki, ainutlaatuiset perinteet, elävä kaupunkikulttuuri ja aktiiviset asukkaat ovat valtteja Suomen Kotiseutuliiton Vuoden kaupunginosa -kilpailussa.

Kotiseutuliitto etsii jälleen maamme parasta urbaania kaupunginosaa. Vuoden kaupunginosassa ihmiset, yhdistykset ja muut toimijat ovat yhdessä aktiivisia, ja alueella on hyvä asua. Toiminta on monipuolista, kestävää ja kaikille avointa.

Haussa on kaupunginosa, jossa on toimintaa erilaisille ihmisille, mahdollisuus osallistua alueen kehittämiseen, turvallista elää ja mahdollisuuksia yrittää.

Vuoden kaupunginosassa avoin kansalaistoiminta, erityisesti asukkaiden, yhdistysten, yritysten ja kaupungin yhteistyö, lisäävät kotoisuutta ja hyvinvointia.

Alue voi olla yllättävä helmi, jonka ihanuudesta Suomessa harva tietää, tai se voi olla tunnustettu kulttuurivaelluksen kohde, kuten viime vuonna palkittu Vanha Rauma.

Kuka tahansa voi ehdottaa palkittavaa aluetta: omia kulmia, lomakohdetta, naapurikaupunginosaa tai henkistä kotia, kunhan alue on urbaani kaupunginosa.

Pääkriteerinä kulttuuriperintö

Kisan pääkriteeri on tänä vuonna elävä kulttuuriperintö. Kyse on tiedoista ja taidoista, tavoista ja perinteistä, jotka yhteisöt tunnistavat osaksi omakseen.

Palkinnolla Kotiseutuliitto korostaa paikallistoimijoiden aktiivisuuden merkitystä kaupunginosan viihtyvyyden ja yhteisöllisyyden rakentamisessa sekä elävän perinnön vaalimisessa ja välittämisessä.

Eri alojen asiantuntijoista koostuva raati eli Kotiseutuliiton kaupunkityön jaosto seuloo ehdotuksista kärkiehdokkaat ja tekee esityksen voittajasta Kotiseutuliiton hallitukselle, joka nimeää voittajan.

Vuodesta 2001 järjestetyssä kilpailussa on palkittu kaupunginosia eri puolilta Suomea, kuten Oulusta, Espoosta, Helsingistä, Porista, Vantaalta, Tampereelta, Turusta, Vaasasta, Lahdesta ja Kajaanista.

Ehdotusaika päättyy maaliskuun lopussa. Voittaja julkistetaan Flooran päivänä, 13. toukokuuta. Vuoden kaupunginosa -ehdotuslomake löytyy täältä.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*