Kunta-alan sopimuksen voimassaolo päättyi 28. helmikuuta. Uutta sopimusta on haettu ensin pääsopijaosapuolten kesken, sitten valtakunnansovittelijan avulla ja viimeksi sovittelulautakunnan johdolla. (Kuva: Sonja Eloranta)

Sovun saavuttaminen kunta-alan uudesta virka- ja työehtosopimuksesta ei edistynyt maanantaina.

Kunta- ja hyvinvointityönantajat KT on tunnustellut, voitaisiinko kunta-alalla saavuttaa erillissopimus Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö Jukon ja Julkisen alan unionin JAU:n kanssa ilman hoitoalaa edustavaa Sote ry:tä.

– KT, JUKO ry ja JAU ry eivät valitettavasti päässeet yhteiseen näkemykseen sovittelulautakunnan sovintoehdotuksen pohjalta tehtävästä erillissopimuksesta, KT:n toimitusjohtaja Markku Jalonen kertoi Twitter-viestissään maanantaina.

Kunta-alan työriitaa ratkovan sovittelulautakunnan sovintoesitys kaatui 11. toukokuuta. Lautakunta esitti 5-vuotista palkkaohjelmaa, joka olisi nostanut kunta-alan palkkoja noin 5,1 prosenttia yleisen palkankorotuslinjan päälle. KT, JUKO ja JAU olisivat olleet valmiita hyväksymään sopimuksen, mutta Sote ry ei.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



Sopua haettiin ensin pääsopijaosapuolten kesken, sitten valtakunnansovittelijan avulla ja viimeksi sovittelulautakunnan johdolla.

Kunta-alan virka- ja työehtosopimus koskee noin 425 000:ta palkansaajaa. Sopimuksen voimassaolo päättyi 28. helmikuuta.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Aiemmat kommentit

  1. Hei!
    On ikävä, että palkankorotukset, joiden avulla kuntalaisten elintaso joten kuten ehtisi inflaation perään, jäävät vain haaveeksi. Niiden tulevaisuus on hämärä, jos ei mahdotonta. Ratkaisu on kaukana, ja siihen asti joudumme nykypalkalla sinnitellä arkielämässämme katsoen kuinka hinnat nousevat.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*