Ongelmiksi kulttuurin saavutettavuudessa nähdään vähävaraisuus
sekä erilaisiin vähemmistöryhmiin kuuluminen.


Kulttuuristen oikeuksien perustaksi todetaan mahdollisuus oman
kielen ja kulttuurin ylläpitämiseen ja kehittämiseen. Tämä toteutuu työryhmän
mukaan eri tavoin eri väestöryhmissä.


Työryhmä ehdottaa loppuraportissaan jollakin paikkakunnalla toteutettavaksi
pilottihanketta, jossa
taloudellisesti heikommassa asemassa
olevat henkilöt voivat käyttää taide- ja kulttuuripalveluja edullisesti tai
maksutta. Hanke toteutettaisiin ministeriön tukemana ja yhteistyössä sosiaalialan
järjestöjen ja muiden organisaatioiden kanssa.


Työryhmä katsoo, että taide- ja kulttuurilaitosten henkilökunnan
tulee heijastaa yhteiskunnan moninaisuutta.


Ryhmä esittää myös, että taide- ja
kulttuurilaitosten tulee tarjota harjoittelupaikkoja erityis- ja
vähemmistöryhmiin kuuluville opiskelijoille. Moninaisuus pitäisi esityksen
mukaan huomioida myös yleisöyhteistyössä.


Valtionosuusjärjestelmien kannustavuutta
kehitettäessä pitää työryhmän mielestä laitosten harjoittama yhteistyö ottaa
huomioon.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä