Juhlavuottaan viettävä Sievi saa etsiä uuden kunnanjohtaja. Janne Tervo irtisanoutui tiistaina virastaan.

Vuodesta 2014 lähtien Sievin kunnanjohtajana toiminut Janne Tervo jättää paikkansa. Tiistaina käymissään neuvotteluissa kunnanjohtaja ja kunnanhallitus olivat tulleet siihen tulokseen, ettei yhteistä näkemystä osapuolten välillä kunnan johtamisesta ja kehittämisestä ole löydettävissä.

Osapuolten välisen johtajasopimuksen mukaisesti Tervo on irtisanoutunut tehtävästään ja saa korvaukseksi 12 kuukauden palkan. Osapuolet ovat sopineet, että ne eivät kommentoi eroprosessia julkisuudessa. Sievin kunta tiedotti asiasta keskiviikkona. 

-Ratkaisun yksityiskohtia emme lähde julkisuudessa käsittelemään, vahvistaa kunnanhallituksen puheenjohtaja Rami Rauhala

Paikka auki piakkoin

Vaikka edellinen kunnanjohtaja otti ja erosi, niin Suomen sievimmässä kunnassa uskotaan kunnanjohtajan paikalle löytyvän hakijoita. 

-Hallitus kokoontuu lähipäivinä ja sitten mietitään millaista kunnanjohtajaa lähdemme etsimään. Meillä on täällä paljon hyviä hankkeita, joista osa on jo käynnistynyt. Kunta tekee hyvää yhteistyötä naapurien kanssa ja uskon, että näin kehittyvään kuntaan on aika kiinnostavaa tulla töihin, toteaa Rauhala optimistiseen tyyliin. 

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä