Savitaipaleen kunnanjohtaja Tapio Iso-Mustajärvi sanoo Ylen haastattelussa, että työ ei kelpaa kaikille pitkäaikaistyöttömille.

Kunta on ilmoittanut työllistävänsä kaikki pitkäaikaistyöttömät Nuorison Tuki ry:n kautta, mutta vain puolet työllistettävistä on halukkaita tarttumaan hommiin saman tien.

– Kolmestakymmenestä puolet tulee mielellään, kymmentä pitää houkutella ja viittä ei löydetä mistään, Iso-Mustajärvi sanoo Ylelle.

Tarjolla on muun muassa puutöitä ja mökkitalkkarin hommia. Kaikista töistä maksetaan vähintään kymmenen euron tuntipalkkaa.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



Iso-Mustajärven muistuttaa, että työvoimahallinnon listoilla on ihmisiä, jotka kuuluisivat sosiaalitoimen asiakkaiksi. Kunnanjohtaja moittii myös huonoa asennetta, joka johtuu hyvistä eduista: jokainen osaa laskea, milloin töihin kannattaa mennä.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Aiemmat kommentit

  1. 30 työtöntä. Heistä puolet eli 15 on heti valmis aloittamaan. 10 on valmis kunhan saa vaikkapa kakaroille päivähoidon järjestymään, Siis 25 eli 83% noista työttömistä olisi ollut töihin menossa, ja olisi ollut vaikka tarjottu työ tuskin oli normaalia palkkatyötä vaan oli höpsöperusteista 9 euroa/työpäivä pakkotyötä.
    Ja politikon suulla väitetään että työ ei työttömille kelpaa? Ja tämä tapahtuu maassa jossa avoimia työpaikkoja 11000 ja työttömiä yli 600 000. Haista Iso-Mustajärki v****.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*