Marttilan kunnanjohtaja Anne Ahtiainen odotti jatkoyhteyttä Pasilan asemalla, jonne hän oli suunnannut poistuttuaan torstaina Kuntamarkkinoilta. Ahtiainen oli tyytyväinen, miten Kuntamarkkinoilla kokoontuneet pienten kuntien kuntajohtajat olivat yhtä mieltä siitä, että inhouse-yhtiöiden joustavan käytön tulee olla tulevaisuudessakin vaihtoehto erilaisten palvelujen järjestämisessä. Kuva: Marttilan kunta

Hallitus on viemässä läpi hankintalain muutosta, jolla rajoitetaan merkittävästi kuntien mahdollisuutta käyttää omia yhtiöitä palvelutuotannossaan.

Kunnissa hankkeen etenemistä on seurattu hämmennyksen vallassa, Kuntaliitto tiedottaa.

Nyt 85 pienen kunnan kaupungin- ja kunnanjohtajat, pormestarit sekä Kuntaliitto vetoavat hallitukseen, että se harkitsee uudelleen aikomustaan asettaa sidosyksikön omistajakunnille mekaaninen 10 prosentin vähimmäisomistusvaatimus.

– Pienten kuntien palvelujen järjestämisen kannalta hallituksen suunnitelma on huolestuttava ja se sisältää jopa katastrofin ainekset. Toteutuessaan lakimuutos aiheuttaa todella suuren hallintohumpan ympäri Suomen, Kuntaliiton pienten kuntien verkoston puheenjohtaja Juha Herrala kommentoi.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



– Muutoskustannusten on arvioitu olevan valtavat, ja nykyään hyvin toimivien palvelujen saatavuus vaarantuu, Isojoen kunnanjohtaja, Herrala jatkaa tiedotteen mukaan.

Purkamistyötä riittäisi

Jos lakimuutos etenee hallituksen kaavailujen mukaan, mm. jätehuollon, ateria- ja ICT-palvelujen, puhtaus- ja kunnossapitopalvelujen sekä muiden tukipalvelujen yhtiöt joudutaan käytännössä purkamaan ja rakentamaan uudelleen.

– Lainsäädännössä tulisi huomioida erilaisten kuntien ja alueiden erilaiset lähtökohdat sekä markkinatilanne. Voisiko mekaanisen sääntelyn sijasta tarkentaa määräysvallan käsitettä ja tuoda joustoja etenkin pienemmille kunnille ja sellaisille alueille, joissa markkinaa ei kerta kaikkiaan ole, Ilomantsin kunnanjohtaja Marjut Ahokas ehdottaa.

Markkinoiden toimivuutta valvova Kilpailu- ja kuluttajavirasto ei kannata mekaanisen omistusosuuden lisäämistä lakiin.

Pienten kuntien kuntajohtajat toivovat, että maan hallitus tekisi päätöksensä harkiten ja tietoon perustuen.

Kuntaliiton tiedotteen mukaan hallituksen kaavailu toiminnan mekaanisesta rajoittamisesta on kuin moukari, joka rikkoo toimivia palvelujen järjestämistapoja.

Esitettyjen arvioiden mukaan yksityisille yrityksille uudistus toisi vain 50–150 miljoonaa euroa uutta liikevaihtoa, mutta muutoskustannukset olisivat mittavat.

Lisäksi osa kunnista on jo ilmoittanut, ettei inhouse-yhtiöiden purkamisen vaihtoehto ole yksityisiltä markkinoilta ostaminen, vaan silloin toiminta otettaisiin takaisin kunnan omiin hoteisiin.

Paikallisten yrittäjien osaamista hyödynnetään jo laajasti

– Jo tällä hetkellä kunnat hyödyntävät sidosyksikköjensä kautta lukuisten paikallisten yrittäjien osaamista. In house -yhtiöt ostavat jopa 50–75 prosenttia liikevaihdostaan yksityiseltä markkinalta. Se, että nämä tällä hetkellä toimivat rakenteet rikotaan, ei palvele näitä pienyrittäjiä, eikä takaa kuntalaisille nykyistä parempia palveluja, Herrala tiivistää.

Inhouse -yhtiöiden joustavan käytön tulee olla tulevaisuudessakin vaihtoehto erilaisten palvelujen järjestämisessä, vetoavat pienten kuntien kuntajohtajat Kuntaliiton tiedotteen päätteeksi.

Lue myös:

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Aiemmat kommentit

  1. Hallituksen hanke kertoo vain siitä. kuinka ”yritykset ivat investoineet poliitikkoihin”, jotkut puhuvat suoraan ”politiikkojen ostamisesta”.. Pätee Suomessakin.

  2. Kustoksen viestimään ongelmaan on yksi ja erittäin edullinen sekä helposti toteutettava ratkaisu. Lopetetaan inhouse yhtiöiden erityiskohtelu ja velvoitetaan ne kilpailemaan julkissektorin sopimuksista samoin periaattein kuin muutkin markkinatoimijat. Näin toimien pienet kunnat saavat palvelunsa edullisemmin ja parempilaatuisina.
    Kustos ja inhouse yhtiöt ovat esittäneet väitteitä niiden ylivertaisesta osaamisesta ja kustannustehokkuudesta, joten miksi eivät suostu markkinaehtoiseen toimintaan, koska niille kaikkien julkissektorin kilpailutusten voittaminen olisi helppoa jos väite ylivertaisesta osaamisesta ja kustannustehokkuudesta pitäisi paikkansa.
    Väite ei taida pitääkään paikkaansa jos seurataan nyt käynnissä olevaa mittavaa lobbauskampanjaa inhouse-yhtiöiden nykyisen toimintamallin säilyttämiseksi ja turvaamiseksi.
    Inhouse yhtiöiden muuttaminen markkinaehtoisesti toimiviksi ei maksaisi senttiäkään, joten Kustoksen laskemalla tavalla säästettäisiin 3 – 5 miljardia muutoskustannuksia ja sen lisäksi vielä 600 miljoonan säästö operatiivissa kustannuksissa vuosittain.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*