Kunnat ja johtajat: Yhteisöllisyys kunnan menestystekijänä
Kunta ei ole pelkkä hallintorakenne vaan erityisesti ihmisistä rakentuva yhteisö. Yhteisöllisyys on ihmislajin perusvoima. Sosiaaliset verkostot ovat kautta aikojen olleet ihmiselle selviytymisen ehto. Yhteisöllisyyden peruspilareita on luottamus ja keskinäinen välittäminen ja sen merkitys on muuttuvassa maailmassa kasvanut.
Yhteisöllisyys voi vahvistaa psyykkistä hyvinvointia suojaamalla esimerkiksi yksinäisyydeltä ja masennukselta. Se voi tuoda turvaa myös päivittäisissä haastavissa tilanteissa. Yhteisöllisyyttä ei voi pakottaa, vaan se vaatii mahdollistajia, tiloja ja foorumeita, joissa voi kohdata luonnollisesti.
Yhteisöllisyys löytyy monen kunnan strategiasta arvona. Ratkaisevaa on kuitenkin se, miten yhteisöllisyys näkyy paikallisyhteisössä käytännössä ja millaiseen toimintaan se johtaa.
Akaassa yhteisöllisyys on ollut kuluvana vuonna vahvasti esillä valtakunnallisen urheilumenestyksen seurauksena; Akaa Volley voitti Suomen mestaruuden ja Suomen Cupin. Akaa Futsal voitti toisen peräkkäisen Suomen mestaruuden. Seurojen menestys on pitkän työn tulos ja monen asian summa. Yhtenä menestyksen kivijalkana on ollut vankka vapaaehtoisten joukko. Ottelutapahtumat ovat tarjonneet Akaalle valtavan medianäkyvyyden ohella runsaasti yhteistä jännitettävää ja ilon aiheita. Otteluista muodostui monelle yhteinen tarina, johon saattoi kirjoittaa oman rivinsä.
Olemme Akaassa kokeilleet yhdistysiltoja yhteisen tekemisen ja ideoinnin foorumeina. Näihin iltoihin on osallistunut parhaimmillaan sata henkeä. Työ on ollut antoisaa ja se on poikinut uusia yhteistyön muotoja ja ideoita, joita tarvitaan kehityksen edistämiseksi. Yhteisen keskustelun ja tutustumisen kautta toimijat ovat oppineet tuntemaan toisensa paremmin.
Akaassa on lukuisia yhteisöllisyyttä vahvistavia upeita toimijoita, joiden tekemä työ on tärkeää saada näkyväksi. Esimerkiksi Akaan Punaisen Ristin saldo on vaikuttava: 650 ikäihmisen ulkoilutusta, 40 soitto- ja lauluvierailua palvelukodeissa sekä yli 1 000 kotikäyntiä yksinäisille vanhuksille. Lisäksi erilaisissa tilaisuuksissa on käynyt noin 700 asiakasta. Järjestöt ja yhdistykset tekevät valtavan työn Akaan yhteisöllisyyden eteen myös tapahtumatuotannon kautta. Tapahtumatarjonta on monipuolinen, luoden upeita kohtaamisen paikkoja kaiken ikäisille.
Saunomisen ympärille on kautta historian muodostunut tiiviitä yhteisöjä, jotka vahvistavat jäsentensä hyvinvointia ja henkistä pääomaa. Akaasta löytyy uusi yrityksille suunnattu Sataman Saunaseura, ja Toijalan Satamasta löytyy uusi Saunakylä. Saunominen onnistuu myös Viialassa Luttusen uimarannalla sekä Arajärven upeissa rantamaisemissa, jossa toimintaa on uudistettu.
Akaan Viialassa on syntynyt Makerspace- ja Hacklab-yhteisö, jossa startup-yritykset, yhdistykset ja järjestöt tekevät upeaa yhteistyötä entisessä kaupungin kiinteistössä. Tämä yhteistyö tuo elinvoimaa kaupunkiimme. Yhteisöllisyys on kunnan keskeinen menestystekijä, ja sen rakentaminen onnistuu yhteisen tekemisen kautta.
Antti Peltola
Kirjoittaja on Akaan kaupunginjohtaja.