Kalajoen metsäpalo kesä 2021/Kuva Jokilaaksojen pelastuslaitos
Ensimmäiset työtuomioistuimen ratkaisut varallaolokorvauksista koskivat Kainuun, Pirkanmaan, Pohjois-Karjalan ja Pohjois-Savon pelastuslaitosten työntekijöitä. Kuva: Jokilaaksojen pelastuslaitos

Joensuun ja Kuopion kaupungit joutuvat maksamaan takautuvasti satojatuhansia euroja varallaolokorvauksia pelastuslaitosten työntekijöille. 

Asia käy ilmi työtuomioistuimen viime viikolla tekemistä ratkaisuista. Työtuomioistuimen mukaan työntekijöiden varallaoloksi luettu aika tulee lukea kokonaisuudessaan työajaksi. 

Työtuomioistuin määräsi Joensuun kaupungin maksamaan työehtosopimuksen mukaisia palkkasaatavia yhteensä noin 870 000 euroa seitsemälle työntekijälle. He ovat työskennelleet Pohjois-Karjalan pelastuslaitoksella vuosina 2012-2016.

–Tarkka summa on vielä laskennassa, mutta työantajan sivukulut ja viivästyskorot huomioiden se on noin 1,1 miljoonaa, sanoo Joensuun talousjohtaja Satu Huikuri

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



Kuopion kaupungille puolestaan kertyi maksettavaa liki 940 000 euroa. Varallaolokorvauksia saa viisi työntekijää vuosilta 2013-2018. Suurin yksittäinen summa on 337 000 euroa.

Lisäksi kaupungit sekä Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT joutuvat yhteisvastuullisesti korvaamaan Julkisen alan unioni JAU:n oikeudenkäyntikulut, jotka olivat kummassakin tapauksessa yli 40 000 euroa.

Lisää korvauksia maksettavaksi 

Työtuomioistuimen ratkaisusta käy ilmi, että Joensuun ja Kuopion kaupungit sekä KT vastustivat palkkasaatavavaatimuksia sekä perusteeltaan että määrältään. 

–Varallaolokirjaukset ovat olleet virka- ja työehtosopimuksessa, ja varallaoloa on toteutettu pelastuslaitoksella valtakunnallisesti 1970-luvulta lähtien, Huikuri sanoo. 

Työtuomioistuimesta on tulossa lisää varallaolokorvauksia koskevia ratkaisuja, sillä yksin Pohjois-Karjalan pelastuslaitokselta palkkasaataviaan on hakenut yhteensä 35 henkilöä.

Huikuri arvioi, että palkkasaatavia kertyy kokonaisuudessaan maksettavaksi työantajakuluineen noin 4,7 miljoonaa. Joensuun osuus siitä noin 2,1 miljoonaa. 

–Korvaukset tulevat maksuun samassa suhteessa kuin pelastuslaitoksen maksuosuudet määräytyivät kuntien kesken ennen Siun soten perustamista.

Huikurin mukaan työtuomioistuimen ratkaisusta seuraa se, että Joensuun kaupungin lainakanta nousee tänä vuonna korvausmäärän verran.

Korvaussumma kasvaa myös Pohjois-Savossa, sillä kaikkiaan 137 pelastuslaitoksen työntekijää on hakenut palkkasaataviaan oikeusteitse. Huhtikuussa työtuomioistuin teki ensimmäiset vastaavat ratkaisut Pirkanmaan ja Kainuun pelastuslaitosten osalta.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*