Monet Suomen kunnat huomioivat puolustussotaa käyvän Ukrainan itsenäisyyspäivän keskiviikkona.

Jyväskylän kaupunki liputtaa Hannikaisenkadulla. Lippurivistössä keskimmäisenä on Ukrainan lippu ja sitä ympäröivät Suomen liput.

Jyväskylä sai myös ehdotuksia Harjun iltasoiton korvaamisesta Ukrainan kansallislaululla sekä iltavalaisun järjestämisestä. Kaupunki kuitenkin katsoi, että Ukrainan kansallislipulla liputtaminen on arvokkain ja virallisin tapa osoittaa tukea maan itsenäisyyspäivänä.

Jyväskylä on jo aiemmin lopettanut kaiken virallisen yhteistyön, esimerkiksi ystävyyskaupunkitoiminnan, Venäjän kanssa.

Tammerkoski sinikeltaiseksi

Tampereella Tammerkoski valaistaan sinikeltaiseksi. Lisäksi Tampereen kaupunki liputtaa Raatihuoneen edustalla.

– Haluamme tällä pienellä eleellä kertoa ukrainalaisille ja ystävyyskaupunkimme Kiovan asukkaille, että he ovat mielessämme ja osoittaa symbolisesti tukeamme Ukrainalle, sanoo Tampereen pormestari Anna-Kaisa Ikonen.

Ukrainan värit ovat loistaneet kaupungilla aikaisemminkin, kun kaupunki valaisi Tammerkosken valot sinikeltaisiksi viime helmikuussa.

Muuallakin Tampereella näkyvät Ukrainan värit: Tampere-talo on mukana liputuksella sekä sinikeltaisella valaisulla, Näsinneula valaistaan päivän kunniaksi, Tampereen yliopisto ja Tampereen ammattikorkeakoulu liputtavat kampuksilla ja kauppakeskus Ratinan näyteikkunat valaistaan sinikeltaisiksi.

Ukrainalaiset kutsuvat Kirjurinluodolle

Porissa asuvat ukrainalaiset ovat esittäneet avoimen kutsun kaikille koko perheen tapahtumaan Kirjurinluodon kesäteatterille. Luvassa on muun muassa ukrainalaista ruokaa, musiikkia ja perinteitä.

– Me porilaiset ja satakuntalaiset ukrainalaiset haluamme tällä tapahtumalla ilmaista kiitollisuutemme ystävällisille suomalaisille, jotka ovat isännöineet, auttaneet ja tukeneet meitä nykyhistoriamme vaikeimpana aikana, tapahtuman järjestelyitä hoitava hankeassistentti Inna Kravets valottaa tapahtuman taustaa.

Lippu liehuu Seinäjoen Kauppatorilla

Seinäjoen kaupunki osoittaa tukea ja myötätuntoa liputtamalla Ukrainan lipulla Kauppatorilla. Seinäjoen seurakunta valaisee Lakeuden ristin sinikeltaiseksi.

Seinäjoki on tukenut sotaa paenneiden ukrainalaisten elämää muun muassa siten, että Seinäjoen paikallisliikenne on ukrainalaispakolaisille maksuton vuoden loppuun saakka.

Seinäjoki keskeytti maaliskuussa kaiken ystävyyskaupunkisuhteeseen perustuvan yhteistyön venäläisen Velikij Novgorodin kaupungin kanssa Venäjän Ukrainaan tekemän hyökkäyksen vuoksi.

Porvoo valaisee vesitornit sunnuntaihin saakka

Porvoo valaisee vesitornit Ukrainan värein ja nostaa Ukrainan lipun kaupungintalon katolle. Vesitornit valaistaan iltaisin keskiviikosta sunnuntaihin.

– Valaistus ja lippu ovat symbolisia tekoja, joilla ilmaisemme, että edelleen jatkamme Porvoossa asuvien ukrainalaisten tukemista asumisessa, työllistymisessä, koulutuspalveluissa ja monissa muissa asioissa, Porvoon kaupunginjohtaja Jukka-Pekka Ujula sanoo.

Kotkan Operaatio Rauhankukka laajenee

Kotka nostaa Ukrainan lipun kaupungintalon salkoon keskiviikon ajaksi ja lisäksi Sapokan vesipuisto valaistaan Ukrainan lipun väreillä sinisellä ja keltaisella aina sunnuntaihin saakka.

Ukrainan tilanteeseen liittyen myös Kotkan kaupungin keväällä käynnistämä, Ukrainan sodasta kipinänsä saanut Operaatio Rauhankukka laajenee somekampanjaksi ja Rauhanjuhlaksi.

Operaatiossa on pyydetty kaupunkilaisia kasvattamaan auringonkukkia rauhantahdon merkkinä kodeissa, päiväkodeissa, kouluissa ja työpaikoilla. Toiminta on levinnyt haasteen kautta myös muihin Suomen kuntiin ja Kotkan ystävyyskaupunki Lyypekkiin. Mukana on myös useita yhdistyksiä.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä