Tehy ja SuPer eivät hyväksyneet sovintoehdotusta. Kuvassa Tehyn puheenjohtaja Millariikka Rytkönen. Kuva: Tehy/Leena Louhivaara

Kunta-alan työehtoneuvotteluissa ei päästy ratkaisuun tänään torstaina. Hoitajajärjestöt SuPer ja Tehy eivät hyväksyneet valtakunnansovittelija Vuokko Piekkalan antamaa sovintoehdotusta.

Tehyn tiedotteen mukaan ehdotuksen hyväksyminen heikentäisi hoitajien asemaa ja etuja sosiaali- ja terveysalalla sekä varhaiskasvatuksessa. Ehdotuksessa esitetyt palkankorotukset jäivät Tehyn mukaan alle yleisen linjan. Myös kiky-tuntien poistuminen toteutettaisiin tavalla, joka heikentäisi jaksotyötä tekevien hoitajien asemaa.

Koronakriisi on tuonut oman lisänsä haasteelliseen neuvottelutilanteeseen. Tehyn mukaan työnantaja on ehdotuksessa esittänyt mahdollisuutta alentaa niiden hoitajien palkkaa, joita siirretään koronan aikana toisiin tehtäviin. Siirtojen kestoa esitetään myös pidennettäväksi nykyisestä kahdeksasta viikosta jopa 7,5 kuukauteen. 

Esityksen mukaan koronakorvaukseen olisivat oikeutettuja vain erikoissairaanhoidossa työskentelevät työnantajien määrittelemät henkilöt.

– Kokonaisuus on tyly koronakriisissä kamppaileville hoitajille. Kuten olen todennut, emme tee pakon edessä huonoa sopimusta – ja tämä on huono. Näillä eväillä Suomi myöskin häviää mennen tullen kansainvälisen kilvan hoitohenkilöstöstä, sanoo Tehyn puheenjohtaja Millariikka Rytkönen tiedotteessa.

KT:n Jalonen: ”Vastuutonta ja lyhytnäköistä”

KT Kuntatyönantajien kunta-alan työmarkkinajohtaja Markku Jalonen ilmaisi pettymyksensä päätökseen Twitterissä. 

 

Jalonen kommentoi Kuntalehdelle, että sopimusneuvottelujen tulos on Kuntatyönantajille suuri pettymys.

– Pidämme Tehyn ja SuPerin toimintaa vastuuttomana ja lyhytnäköisenä. Sovittelija oli tehnyt hyvin tasapainoisen ratkaisuesityksen. KT olisi ollut valmis hyväksymään tämän ehdotuksen edellyttäen, että kaikki pääsopijajärjestöt olisivat lähteneet mukaan.

KT:n tiedotteen mukaan ratkaisuesitykseen sisältyivät muun muassa sote-henkilöstölle oma alakohtainen sopimus, kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen (KVTES) allekirjoituspöytäkirja palkantarkistuksineen ja muine määräyksineen sekä kiky-tuntien poistuminen ja korvaaminen muilla järjestelyillä.

Lisäksi esityksessä oli erillinen virka- ja työehtosopimus koronaepidemiaan liittyvän kertapalkkion maksamisesta sairaanhoitopiirien lähinnä teho-osastojen henkilöstölle.

Myös muut pääsopijajärjestöt ovat ilmaisseet tyytymättömyytensä ratkaisun puuttumiseen. Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO ilmoitti torstaina vaativansa KT:n palaamaan neuvottelupöytiin muiden pääsopijajärjestöjen kanssa.

– Erillisratkaisu on mahdollinen, koska kunnallinen pääsopimus eli neuvottelumenettelyä koskeva sopimus on päättynyt Soten irtisanottua sen syksyllä. KT ei voi jättää koko kunta-alaa pantiksi sen vuoksi, että Tehy ja Super eivät hyväksyneet valtakunnansovittelijan ratkaisuesitystä, JUKOn ja OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkainen toteaa tiedotteessa.

KT:n Jalonen ei vielä torstaina kommentoinut sitä, millä aikataululla sopimusneuvotteluja lähdettäisiin jatkamaan.

– Emme ole sopineet vielä jatkosta. Nyt voisi olla hyvä ottaa pieni tuumaustauko.

Vaikutus myös alakohtaisiin työehtosopimuksiin

Sopimusehdotuksen perusteella oli alustavasti tehty jo muitakin linjauksia muun muassa opetushenkilöstön työehtosopimuksiin liittyen.

OAJ:n Luukkainen kertoi varhain torstaiaamuna Twitterissä, että ehdotukseen pohjautuva kunnallinen opetushenkilöstön virka- ja työehtosopimus oli ratkaistu yön aikana.

 

Kunta-alan sovittelun seisahtuessa myös alakohtaiset työehtosopimukset ovat tällä erää jäissä.

– Meillä oli tavoitteena löytää opetusalalle ja koko kunta-alalle sopimusratkaisu. Nyt eletään poikkeusaikoja, jolloin vakaus ja työrauha olisivat elintärkeitä etenkin, kun korona-aika jatkunee vielä pitkään, Luukkainen sanoo tiedotteessa.

Haasteelliset työehtoneuvottelut ovat jatkuneet jo tammikuusta lähtien. Päänvaivaa ovat aiheuttaneet kuntien huono taloustilanne, jota koronaepidemia on huonontanut entisestään.

KT ja kunta-alan pääsopijajärjestöt pyysivät valtakunnansovittelijalta vapaaehtoista sovittelua maaliskuun lopussa ja sovittelua on jatkettu huhtikuun ajan. Sovitteluun osallistuneita pääsopijajärjestöjä ovat Julkisen alan unioni JAU, Sosiaali- ja terveysalan neuvottelujärjestö Sote ry ja Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO.

Juttua päivitetty torstaina 30.4. kello 13.45: Lisätty ote Kuntatyönantajien tiedotteesta.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*