Kunta saa päättää, sulkeeko koulunsa koronan levitessä vai ei

Julkaistu Muokattu

Lähiopetus alkaa ensi viikolla, mutta Opetushallitukselta ei juuri käytännön ohjeita koulujen alkamiseen herunut. Toisaalta kukaan ei osaa myöskään ennustaa koronapandemian mahdollista toista aaltoa.

Rehtoreille ja koulun henkilökunnalle jää iso vastuu toiminnan järjestelyistä, tuli koronan toinen aalto tai ei.

Opetushallitus kuitenkin ilmoitti tiistain tilaisuudessa, että sen ohjeissa on varauduttu tilanteiden muuttumiseen.

1/5 Ohjeissamme on jo varauduttu siihen, että tilanne voi syksyn aikana muuttua nopeastikin. Tutustu ohjeisiimme osoitteessa:https://t.co/PzrWHUyqf8pic.twitter.com/OMlTZGfwaE— Opetushallitus (@Opetushallitus)August 4, 2020

Opetushallitus

Ohjeet jäivät kuitenkin suuntaviivoiksi ja toimivat lähinnä pohjana paikallisia ohjeita ja toimintatapoja laadittaessa.

Opetushallitus huomauttaa, että rehtoreilla, kunnan sivistystoimella ja muulla opetusalan johdolla on paikallisten ratkaisujen tekemiseen paras osaaminen.

Kunta voi esimerkiksi päättää koulujensa sulkemisesta. Toimet on rajoitettava kuitenkin siten, että ne ovat tartuntojen leviämisen kannalta välttämättömiä.

Paikallisesti sovitaan jatkossakin koulujen ja päiväkotien toimintatapojen yksityiskohdista.

”Seuratkaa alueen tilannetta”

Tiistain viesti kuuluu, että paikallisten toimijoiden on hyvä seurata alueensa tilannetta ja rajoituksia sekä hyödyntää päivittyvää valtakunnallista ohjeistusta riippumatta siitä, onko ohjeistus velvoittavaa vai suosittavaa.

Opetushallituksella on parhaillaan tekeillä selvitys siitä, kuinka etäopetuksessa keväällä onnistuttiin. Tähän mennessä on käynyt ilmi, että jonkin verran vaikeuksia on ollut digilaitteiden riittävyydessä ja opiskelutaidoissa.

Myös kouluissa odotetaan THL:n täsmennettyjä ohjeita, joita on todennäköisesti tulossa tämän viikon aikana. Kouluissa tarvitaan tietoa muun muassa maskikäytännöistä.

Opetushallitus vastaa koronavirukseen liittyviin kysymyksiin osoitteessa info@oph.fi virka-aikana (8–16). Neuvonta on tarkoitettu koulutuksen ja varhaiskasvatuksen järjestäjille, kouluille, oppilaitoksille ja varhaiskasvatuksen toimijoille.

Powered by Labrador CMS