Äänekosken kaupunki tavoittelee uusia asukkaita uudella Ämpäreittäin hyvää elämää -kampanjalla. (Kuva: Äänekosken kaupunki)

KUNTAKIERROS Äänekosken kaupunki on käynnistänyt muuttokampanjan, jolla houkutellaan erityisesti Äänekoskella työssäkäyviä muuttamaan kaupunkiin.

Perinteisen muuttajan etupaketin lisäksi vuoden 2023 aikana Äänekoskelle muuttaneet saavat ekologisen ämpärin sekä 100 euron lahjakortin paikallisiin kivijalkaliikkeisiin ja palveluihin. Äänekosken kaupunki kertoo, että jo Ämpäreittäin hyvää elämää -kampanjan ensimmmäisen viikon aikana kampanjavideota on katseltu jo yli 2 000 kertaa.

Äänekoski korostaa kampanjassaan kaupungin hyviä harrastusmahdollisuuksia, uusia kouluja, laadukkaita päiväkoteja sekä edullista asumista. Kampanjan sanoma on, että Äänekoskella voi elää juuri sitä parempaa arkea, jota suomalaiset tavoittelevat.

Äänekosken kampanja luottaa huumoriin. Kun viime vuoden muuttajatutkimuksessa yli 10 prosenttia vastanneista kertoi avoimissa vastauksissa pysyvänsä Äänekoskella niin kauan kuin henki pihisee tai jopa varanneensa paikkakunnalta hautapaikan, tutkimustieto kääntyy kampanjassa iskulauseeksi: Äänekoski-ämpäriin vapaa-aikaa, rahaa ja helppoutta – meillä myös halutuimmat hautapaikat!

Ämpärin ja lahjakortin lisäksi kaupunki haluaa lisätä uusien asukkaiden kotiutumista ja verkostoitumista järjestämällä kaksi kahvitilaisuutta, joissa maistellaan Äänekoski-kahvia. Ämpärit ja lahjakortit jaetaan uusille asukkaille näissä tilaisuuksissa.

Ämpäreittäin hyvää elämää -kampanja

Äänekoski – Ämpäreittäin hyvää elämää -video

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*