Jyväskylän Kenttäurheilijoita edustava aitajuoksija Elmo Lakka Kalevan kisoissa Jyväskylässä 2018. Lakka voitti 110 metrin aidat ajalla 13,67. (Kuva: JKU / Reetta Mäkinen)

KUNTAKIERROS Vuoden 2026 yleisurheilun SM-kisat eli Kalevan kisat kilpaillaan Jyväskylässä.

Jyväskylän kaupunki ja Jyväskylän Kenttäurheilijat (JKU) hakivat kilpailuja yhteistyössä. Vuosi 2026 on Harjun stadionin 100-vuotisjuhlavuosi, ja Jyväskylä kunnostaa ja laajentaa stadionin kisoihin mennessä.

Suomen Urheiluliiton (SUL) liittovaltuusto myönsi kisat Jyväskylään kaksivaiheisessa äänestyksessä. Ensimmäisellä kierroksella Jyväskylä sai 20, Oulu 18 ja Pori 6 ääntä. Toisella äänestyskierroksella Jyväskylä voitti Oulun niukasti lukemin 23–21.

– Kalevan kisojen isännöinti on aina kunnia-asia Jyväskylälle, mutta toki Harjun 100-vuotisjuhlavuotena se on meille erityinen ilo ja mahdollisuus juhlistaa Harjua arvoisellaan tavalla uudistetuissa puitteissa, sanoo liikuntajohtaja Anna-Leena Sahindal Jyväskylän kaupungin tiedotteessa.

JKU:n puheenjohtaja ja vuoden 2018 Jyväskylän Kalevan Kisojen pääsihteerinä toiminut Pasi Valoranta sanoo, että seura tavoittelee uudistetulle Harjulle järjestettäväksi myös yleisurheilun kansainvälisiä kisatapahtumia.

– Kalevan kisat 2026 eivät jää JKU:n kannalta tämän vuosikymmenen ainoaksi isoksi urheilutapahtumaksi.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä