Raution kyläyhdistys oli aktiivisesti mukana kyläkauppaa pyörittävän osuuskunnan perustamisessa. (Kuva: Raution kyläyhdistys)

KUNTAKIERROS Suomen Kylät ry on valinnut Vuoden kyläksi Kalajoella sijaitsevan Raution kylän.

Tuomaristo arvosti erityisesti Raution ponnisteluja oman kyläkaupan avaamiseksi kylälle. Kylä oli ilman kauppaa noin vuoden päivät. Kaupan pyörittämiseen perustettiin oma osuuskunta, ja kyläyhdistys oli aktiivisesti mukana osuuskunnan perustamisessa.

Saman katon alla on nyt kauppa, kahvila, postin ja apteekin palvelut sekä vuokra-asunto. Lähiaikoina palvelut laajenevat polttoainejakeluun ja kaupan yhteyteen tulee myös tilat muutamalle pienyrittäjälle.

Tuomariston mukaan huomion ansaitsee myös Raution kyläläisten ja paikallisten yritysten aktiivisuus loppukesällä 2021 riehuneen metsäpalon taltuttamiseksi. Metsäpalo oli yksi vuosikymmenen laajimmista metsäpaloista.

Raution kylä on lisäksi satsannut hyviin tietoliikenneyhteyksiin, sillä kylälle otettiin käyttöön valokuitu vuonna 2020.

– Tunnustus tuntuu hienolta kiitokselta heille, jotka ovat pitkään toimineet kylän elinvoiman edistäjinä ja puolesta puhujina. Toisaalta se on hieno tunnustus ja kiitos viimeisimmän ison hankkeen eli uuden kyläkaupan avaamisen mahdollistaneille tahoille ja tuhansia talkootyötunteja tehneille kyläläisille, sanoo Raution kylätoimikunnan puheenjohtaja Vesa Hihnala.

Parhaillaan Rautiossa ovat käynnissä muun muassa kaupan laajennus sekä hankesuunnittelut metsäpaloalueelle suuntautuvaan luontoreitistöön ja Raution kylätalon eli Raatihuoneen saneeraukseen liittyen. Kaupungin toimesta Rautioon on rakenteilla uusi monitoimitalo, muiden muassa päiväkoti ja alakoulu aloittavat siinä toimintansa ensi vuoden alkupuolella, Hihnala kertoo.

Kunniamaininnat annettiin kahdelle kylälle, Raaseporissa sijaitsevalle Bromarvin kylälle ja Lempäälän Lastusten kylälle. Tuomaristo arvosti Bromarvissa tehtävää yhteistyötä kyläläisten ja yrittäjien kesken. Lastusten kylän osalta tuomaristo nosti esiin erinomaisen mallin kylän yhteistyöstä kunnan kanssa.

Vuoden kylä -kilpailuun osallistui tänä vuonna yhteensä 15 kylää. Vuoden kylä on nimetty vuodesta 1985.

– Raution kylä, Bromarv ja Lastusten kylä tekevät kaikki todella upeaa työtä kylän kehittämiseksi ja ehdottomasti kannattaa lisätä nämä kylät ensi kesän lähimatkailukohteeksi, Suomen Kylien puheenjohtaja Jari Koskinen sanoo.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä