Lahden kaupunginjohtajan Pekka Timosen mukaan suurtapahtumista hyötyvät myös asukkaat: lahtelaisilla on mahdollisuus harrastaa ja liikkua maailmanluokan puitteissa. (Kuva: Visit Lahti -kuvapankki / Panu Salonen)

KUNTAKIERROS Suomen Hiihtoliitto, Lahden Hiihtoseura ja Lahden kaupunki jättävät toukokuussa hakupaperin isännöidäkseen vuoden 2029 hiihdon MM-kisoja. Lahti kertoo esittelevänsä kansainväliselle hiihtoliitolle FIS:lle kisakonseptin, joka mahdollistaa talviurheilun suurtapahtuman järjestämisen taloudellisesti, ympäristöllisesti ja yhteiskunnallisesti vastuullisella tavalla.

– FIS odottaa hakijoiden sitoutumista vastuullisuuteen. Tämä on tietysti Lahdelle sopiva kriteeri jo luonnostaan. Euroopan ympäristöpääkaupunkivuosi 2021 sekä kaupungin kunnianhimoiset ilmastotavoitteet ja ratkaisut ympäristöasioissa toimivat hyvänä esimerkkinä myös muille talviurheilukaupungeille, kertoo projektipäällikkö Jesse Kiuru Lahden kaupungin tiedotteessa.

Muita kandidaatteja vuoden 2029 kisaisänniksi ei ole toistaiseksi tiedossa. Lahti ilmoitti keväällä 2022 tavoittelevansa kisoja.

Lahden kaupunginjohtajan Pekka Timosen mukaan kansainvälisillä suurtapahtumilla on positiivinen aluetaloudellinen vaikutus. Lisäksi ehdokkuus ja kisaisännyys vahvistaa Lahden imagoa merkittävien kansainvälisten tapahtumien kotikaupunkina ja urheilu- ja matkailukohteena.

– Tapahtumista hyötyvät myös asukkaat. Lahtelaisilla on mahdollisuus harrastaa ja liikkua maailmanluokan puitteissa, joita kehitetään ja pidetään kunnossa. Tapahtumat lisäävät koko Lahden seudun elinvoimaa ja tarjoavat elämyksiä alueen asukkaille, Timonen sanoo.

Samalle alueelle on järjestetty MM-kisat jo vuonna 1926, ja Lahti on isännöinyt pohjoismaisten hiihtolajien MM-kisat yhteensä seitsemän kertaa. Edellisen kerran MM-kilpailut järjestettiin Lahdessa vuonna 2017.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*