Pori on laatinut uuden strategian vuosiksi 2022–2030 (Kuva: Porin kaupunki)

KUNTAKIERROS Porin kaupungin uuden strategian johtoajatuksena on sujuvan arjen ja kestävän kasvun kaupunki. Avainsanoja ovat avoimuus, rakkaus ja rohkeus.

– Pori haluaa olla kasvun kaupunki. Vision saavuttamiseksi meidän on toteutettava strategiassa olevat kunnianhimoiset tavoitteet. Porin strategian toteuttamiseen tarvitaan ihan jokaista porilaista. Teemme tätä yhdessä kaupungin henkilöstön, asukkaiden, yritysten, järjestöjen sekä koulutusorganisaatioiden kanssa, kertoo strategiapäällikkö Tomi Lähteenmäki Porin kaupungin tiedotteessa.

Porin arvot, visio sekä siihen tähtäävät tavoitteet ja teot on asetettu vuosiksi 2022–2030. Strategia on luettavissa kaupungin verkkosivuilla.

– Strategian toteutus on jo alkanut. Tavoitteiden saavuttaminen vaatii kuitenkin meiltä kaikilta porilaisilta tekoja. Arvojemme mukaisesti meidän on oltava avoimia, rohkeita ja rakastavia. Jokainen porilainen on oman kaupunkinsa paras lähettiläs, Lähteenmäki sanoo.

Porin strategiaa on tehty yhdessä kaupungin asukkaiden ja eri sidosryhmien kanssa.

– Meillä oli erittäin osallistava prosessi strategian laadinnassa. Pandemiatilanteesta huolimatta onnistuimme järjestämään keskustelevia tilaisuuksia lukuisille sidosryhmille. Asukkaille järjestettiin jokaisella kaupungin kahdeksalla palvelualueella asukastilaisuus, jalkauduttiin Porikseen sekä verkossa oli avoinna kysely. Lapsilta ja nuorilta saimme arvokkaita ajatuksia unelmien Porista, Lähteenmäki kertoo.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*