Neulesuunnittelija Jenna Kostet suunnittelemassaan Raisio-neuleessa. (Kuva: Ihtiriekko Oy)

KUNTAKIERROS Raision kaupunki on tilannut juhlavuotensa kunniaksi oman neulemallin. Kaupunki täyttää tänä vuonna 730 vuotta.

Neulemallin on suunnitellut raisiolainen neulesuunnittelija Jenna Kostet. Kostet halusi tuoda Raisio-neuleeseen esille paikallista luontoa ja hän valitsi neulemallin teemaksi kaupungin nimikkokasvin katajan.

– Katajaa ei varsinaisesti ole tuotu Raisiossa esille, joten ajattelin, että neulemallin teemaksi se sopii hyvin. Samalla se nostaa esille paikallista luontoa. Katajakuosi on unisex, ja värejä vaihtelemalla neuleesta voi tehdä erilaisia variaatioita, Kostet kertoo.

Raision nimikkokasvi valittiin vuonna 1996 äänestyksellä, jonka järjestivät Raision kaupunki ja Raisionjokilaakson luonnonsuojeluyhdistys. Yhdistyksen nimeämät asiantuntijat laativat 21 kasviehdokkaan listan, ja kataja vei täpärän voiton. Kärkisijoille pääsivät myös pähkinäpensas ja pihlaja.

Raision kaupungin ikävuosien laskutapa perustuu siihen, että Raisio mainitaan ensimmäisen kerran asiakirjalähteissä 1292. Kyseinen asiakirja on testamentti, jossa Karl Gustavsson määrää Raision Elaukselle maksettavaksi 10 markkaa. Asiakirja kertoo, että vuonna 1292 oli olemassa vakiintunut asutus ja seurakunta, jota kutsuttiin Raisioksi.

Raisio-neuleen painettu ohje on jaossa Raisio-päivänä 27. elokuuta järjestettävillä markkinoilla ja sen jälkeen kaupungin kirjastotalossa ja kaupungintalossa.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä