Rovaniemen peruskouluissa on jo vuodesta 2018 ollut käytössä hyvinvoinnin vuosikello, jonka avulla oppitunneilla on harjoiteltu erilaisia tunne-, vuorovaikutus- ja elämänhallintataitoja. Nyt järjestettävät Mieli ry:n koulutukset syventävät henkilöstön osaamista mielenterveyteen liittyvissä asioissa. (Kuva: Pixabay)

KUNTAKIERROS Rovaniemen kaupunki järjestää kaikille ala- ja yläkoulujen sekä lukioiden opettajille ja rehtoreille lasten ja nuorten mielenterveystaitoihin perehdyttävän koulutuksen.

Koulutukset järjestää Mieli ry kevään aikana. Mieli ry:n asiantuntijan Saija Viljakaisen mukaan on poikkeuksellista, että kunta kouluttaa kaikki opettajansa. Yleensä koulutuspyynnöillä lähestyvät yksittäiset koulut.

– Rovaniemi on tehnyt ihan huikean linjauksen. Kun kaikki opettajat koulutetaan kerralla, toimintakulttuuri edistyy ja kaikki ikäluokat saavat samat eväät oman mielen hyvinvoinnin edistämiseen, Viljakainen sanoo Rovaniemen kaupungin tiedotteessa.

Yhteensä koulutettavia on lähes 850. Koulutuksissa käydään läpi, mitä mielenterveys on ja miten sen edistämistä voidaan oppia ja opettaa.

Lasten ja nuorten ennaltaehkäisevä tukeminen tulee Sari Viljakaisen mukaan paljon halvemmaksi kuin vaikkapa koulupudokkaiden kalastelu takaisin yhteiskuntaan.

– Rovaniemi tähyää tulevaisuuteen. Elämänhallintakeinojen opettaminen näkyy kasvavana hyvinvointina ja tuo kaupungille silkkaa säästöä, hän toteaa.

Rovaniemen peruskouluissa on jo vuodesta 2018 ollut käytössä hyvinvoinnin vuosikello, jonka avulla on harjoiteltu tunne-, vuorovaikutus- ja elämänhallintataitoja. Vuosikello on sittemmin otettu käyttöön useissa Suomen kouluissa.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä