Salon Sointu-tiimi. Alarivissä vasemmalta Marika Rytö, Jenni Karjalainen, Tiina Laaksonen, Sara Matikainen, Hanna Niinistö ja Anne Lahti. Ylärivissä vasemmalta Riitta Tuominen, Heidi Lastunen, Seija Mäyrä ja Mirva Isoaho. (Kuva: Katri Lehtola)

KUNTAKIERROS Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia myöntänyt Salon kaupungin Sointu-tiimille sosiaalialan Hyvinvoiva työpaikka -palkinnon.

Sointu-tiimi on 14 hengen työyhteisö, jonka tehtäviä ovat muun muassa virka-aikainen sosiaalipäivystys, sosiaalipalvelujen palveluohjaus ja palvelutarpeen arviointi.

– Sointu-tiimi tekee pitkäjänteistä työtä psyykkisen kuormituksen hallitsemiseksi. Tiimissä ketään ei jätetä työkuorman kanssa yksin. Lisäksi niin esihenkilö kuin kollegat antavat säännöllisesti palautetta toisilleen, sanoo Talentian erityisasiantuntija Heidi Pekkarinen Talentian tiedotteessa.

Sointu-tiimin ilmoitti mukaan Hyvinvoiva työpaikka -kilpailuun sosiaalityöntekijä Anne Lahti. Hän kiittää työyhteisön ilmapiiriä, jossa jokainen voi olla oma itsensä.

– Yksi merkittävä tekijä on se, että esihenkilö on aina tavattavissa työpaikalla ja hänen kanssaan voi puhua pienistäkin mieltä askarruttavista asioista, Lahti sanoo.

Talentian kilpailuun tuli 45 ehdotusta hyvinvoivista työyhteisöistä. Ehdotuksia tuli sekä julkiselta ja yksityiseltä sektorilta. Hyvinvoiva työpaikka -kilpailun palkinto on 1000 euroa, jonka työyhteisö voi käyttää työhyvinvointia tukevaan toimintaan.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä