Seinäjoen valtuusto hyväksyi juhannusviikolla uuden kaupunkistrategian.

KUNTAKIERROS Seinäjoki haluaa olla yrittäjyyden ykköskaupunki Suomessa, Suomen ruokapääkaupunki, teknologiateollisuuden keskittymä ja kehittyvä matkailukaupunki.

Tavoitteet sisältyvät Seinäjoen valtuuston hyväksymään uuteen kaupunkistrategiaan. Strategia korostaa kaupungin ja yrittäjien yhteistyötä, ja Seinäjoki antaa yrityksille lupauksen vastata palvelupyyntöihin 24 tunnin kuluessa.

– Rakennamme yhdessä yritysten kanssa Suomen parasta kaupunkia yrittää, strategiassa sanotaan.

Seinäjoki hakee yhteistyötä ja kumppanuutta myös uuden hyvinvointialueen kanssa, ja yhteistyöstä halutaan mahdollisimman tiivistä. Samalla kaupunki kuitenkin korostaa tehtäväänsä asiakkaiden edunvalvojana palveluiden saamisessa.

Vetovoimansa edistämiseksi Seinäjoki jatkaa kaupunkikeskustan kehittämistä. Painopisteenä on Seinäjoen asema-alue, joka halutaan tiiviiksi osaksi kaupunkikeskustaa. Aiempaa vahvemmin on nostettu esiin Seinäjoen tarve kehittyä hyvänä opiskelijakaupunkina.

Kaupungin johtamisessa korostetaan hyvän henkilöstöpolitiikan, tasapainoisen talouden, kaupunkikonsernin ohjaamisen sekä digitalisaation ja kestävän kehityksen valintoja ja mahdollisuuksia.

Seinäjoen strategian tiivistelmä

Seinäjoen strategia

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä