Pia Männikön Rönsy sijoittuu perhepalvelukeskus Aallokon aulaan. (Kuva: Pia Männikkö)

KUNTAKIERROS Seinäjoen kaupunki hankkii uuden asemanseudun rakennusurakan ensimmäisessä vaiheessa viisi uutta julkista taideteosta.

Asemakorttelin ja pysäköintitalon julkisivun taideteoksia toteuttamaan on valittu taiteilijat Arja Kärkkäinen, Tiina Raitanen, Pia Männikkö ja Juhana Moisander. Lisäksi aseman uuden alikulkukäytävän ensimmäiselle osuudelle valittiin jatkosuunnitteluun ja toteutukseen Marjukka Korhosen teosehdotus.

Taideteosten tilaamisesta päätti kaupunginhallitus. Teokset tulevat osaksi Seinäjoen kaupungin taidekokoelmaa. Ne valmistuvat asemanseudun ensimmäisessä rakennusvaiheessa, jonka suunniteltu valmistumisaika on vuonna 2024.

Asemakorttelissa nähdään Seinäjoen ja rautatien merkityksiä käsittelevä julkisivuteos Asemalaituri 0 Juhana Moisanderilta. Arja Kärkkäisen teos Synnyinkivi levittäytyy perhepalvelukeskus Aallokon pääsisäänkäynnille ulkotilan katukiveykseen. Aallokon sisääntuloaulaan sijoittuu Pia Männikön teos Rönsy. Asemakorttelin sisäpihalla nähdään Tiina Raitasen Odottaja ja Saapujat, ja Marjukka Korhosen teos Kaninkolo ja maailmanpyörä sijoittuu alikulkukäytävän putkimaiseen tilaan.

Vanhan matkakeskuksen edustalla seisova Heikki Varjan Tuolta se tulee, tuolta se tulee -pronssiveistos siirretään uudelle asema-aukiolle maamerkiksi kaupungin keskustan suuntaan.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*