Turun Amiraalistonkadun makasiineilla on tarjolla 153 neliön tila. (Kuva: Jussi Virkkumaa / Turun kaupunki)

KUNTAKIERROS Turun kaupunki kokeilee toimintamallia, jossa kaupungin tyhjillään olevia tiloja annetaan määräajaksi kulttuuri- ja taidetoimijoiden käyttöön. Malliin soveltuvia tiloja ovat esimerkiksi kohteet, jotka odottavat purkua, uutta asemakaavaa tai uutta käyttötarkoitusta.

Kulttuurin välitilamalliksi kutsutussa kokeilussa kartoitetaan samalla mahdollisuutta avata Turun kaupungin omien kulttuurilaitosten, kuten kirjaston ja museokeskuksen tiloja nykyistä laajempaan käyttöön.

– Välitilamallilla luodaan tilaa monimuotoiselle paikka- ja aikasidonnaiselle kulttuurille ja taiteelle. Tavoitteena on lisätä väliaikaisesti tyhjillään olevien tilojen käyttöä, luoda uutta ja yllättävää kaupunkikulttuuria sekä tukea taide- ja kulttuuritoimijoiden toimintamahdollisuuksia. Vastaava välitilamalli on luotu ja ollut onnistuneesti käytössä Tampereella, mikä on kannustanut meitä tähän kokeiluun, kertoo hankejohtaja Irina Niemimäki Turun kaupungin tiedotteessa.

Pilottivaiheessa tarjolla on viisi tilaa: Kivipainon sisäpihan varastorakennus Linnankadulla, Amiraalistonkadun makasiinien kaksi tilaa, Luostarinmäen museokorttelin aiemmin kappelina toiminut tiilirakennus sekä Pansion kirjaston työhuone.

Tilat luovutetaan kulttuuritoimijoiden käyttöön 1–6 kuukauden määräajaksi avoimen haun kautta. Haku on käynnissä 24. huhtikuuta asti. Tiloissa voi tehdä taiteellista työtä, järjestää tapahtumia, työpajoja, esityksiä, näyttelyitä tai muuta kulttuuritoimintaa.

– Välitilapilotti on ensisijaisesti hieno tilaisuus taiteen tekijöille kokeilla jotain aivan uutta. Samalla se avaa ovia ja tarjoaa kiinnostavia sisältöjä myös meille taiteen ja kulttuurin ystäville, sillä vastineena tilojen käytöstä tiloihin valittavien edellytetään järjestävän kaupunkilaisille avointa kulttuuritoimintaa. Mitä tämä avoin toiminta on, se riippuu toimijasta. Kyse voi olla vaikkapa näyttelystä tai kertaluonteisesta tapahtumasta. Näistä sovitaan tapauskohtaisesti yhdessä valittavien toimijoiden kanssa, projektipäällikkö Heidi Pulkkinen sanoo.

Kokeilussa tekevät yhteistyötä Turun kaupungin Kulttuurin kärkihanke, tilapalvelut, museo- ja kirjastopalvelut sekä kaupungin kulttuuritoimijat. Kokeilun rahoittaa Turku 2029 -säätiö.

Kulttuurin kärkihanke on yksi Turun strategisista kärkihankkeista. Sen tavoitteena on kehittää ja edistää taiteen ja kulttuurin toimintaedellytyksiä Turussa yhteistyössä alan toimijoiden kanssa. Sen perustana on keväällä 2022 kaupunginhallituksessa hyväksytty Kulttuurilupaus.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä