Asema-alueen mittavat investoinnit olivat yksi peruste Seinäjoen valinnalle vuoden rautatiekunnaksi. (Kuva: Seinäjoen kaupunki).

KUNTAKIERROS Seinäjoki on vuoden rautatiekunta 2023. Pro Rautatie ry:n perusteluita valinnalle olivat Seinäjoen keskeinen sijainti pääradan risteysasemana, aseman isot matkustajamäärät ja kaupunkistrategiassa tunnistettu asema-alueen avainrooli.

Seinäjoella ovat käynnistyneet mittavat asema-alueen investoinnit, ja kaupunki on edistänyt elinkeinoelämän ratkaisuja, jossa tavaraliikennettä siirrettäisiin enenevässä määrin raiteille. Nopeat rautatieyhteydet ovat mahdollistaneet lisääntyvän pendelöinnin sekä kulttuurimatkailun muun muassa Tampereelle ja Helsinkiin.

Edelliset tunnustukset on myönnetty Tampereelle vuonna 2012, Kouvolalle 2014, Vantaalle 2016, Äänekoskelle 2018 ja Lempäälälle 2020.

Pro Rautatie ry on liikennepoliittinen yhdistys, jonka tarkoituksena on edistää ja kehittää raideliikennetoiminnan yleisiä edellytyksiä Suomessa. Yhdistys toimii sekä henkilö- että tavaraliikenteen yleisten edellytysten turvaamiseksi. Jäsenistössä on kuntia, maakuntaliittoja, yrityksiä ja yhdistyksiä.

Seinäjoki palkittiin Tampereella tiistaina järjestetyssä raidealan Rata 2023 -tapahtumassa. Tunnustuksen otti vastaan kaupungin elinvoimajohtaja Erkki Välimäki ja sen antoivat Pro Rautatie ry:n hallituksen puheenjohtaja Tuula Petäkoski-Hult ja toiminnanjohtaja Atte Mantila.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä