Esteettömyyden näkökulmat on hyvä ottaa huomioon, kun kuntapäättäjät edistävät myös erilaisia apuvälineitä tarvitsevien kuntalaisten liikkumismahdollisuuksia. Kuvituskuva

Tuki- ja liikuntaelinliitto (Tule) tiedotti syyskuun alussa, että kuntapäättäjillä on erityinen mahdollisuus jakaa kuluvan kuun aikana ideoitaan arkiliikunnan lisäämiseksi Suomessa.

Tulen toiminnanjohtaja Marja Kinnunen vastaa, että hyviä ideoita on jo saatu reilun viikon ajan ja lisää otetaan vastaan.

Ideakuukausi sai lisää vauhtia Tulen viime tiistaina (7.9.) järjestämästä verkkoseminaarista, jossa pohdittiin, että mistä saadaan rahat arkiliikunnan edistämiseen kunnissa.

Kinnunen sanoo kuntavaikuttajien antaneen lohdullisen näkökulman verkkoseminaarissa.

– Rahaa ei välttämättä tarvita, vaan tilannetta voidaan parantaa erilaisin järjestelyin ja ilman merkittäviä kustannuksia.

Tule haastaa nyt  siis kuntapäättäjiä jakamiaan ideoitaan, aloitteitaan ja esimerkkejään, miten liikuntamahdollisuuksia voi parantaa kunnissa.

– Toimintakykyä luodaan arjessa ja arki on siellä, missä ihmiset ovat. En keksi kunnasta hallinnon alaa, jossa liikuntaa ei voisi edistää.

Asuinalueilla on tutkitusti merkitystä

Mitä tapahtuu, kun tietyllä alueella elävien koulutus- ja tulotaso sekä asukkaiden työllisyysaste kasvavat ja viheralueet paranevat?

– Se pienentää riskiä esimerkiksi diabetekseen ja nivelrikkoon sairastumiseen verrattuna alueisiin, joissa vastaavaa positiivista kehitystä ei tapahdu. Tutkimuksissa on osoitettu, että asuinalueilla on merkitystä ihmisten terveyteen, Kinnunen tietää.

– Eri tutkimustulokset viittaavat siihen, että tietyt alueen ominaisuudet tuovat terveyshyötyjä sen asukkaille.

Rakennetun ympäristön merkitys arkiliikunnalle ja liikunnan harrastamiselle tiedetään jo pitemmälläkin aikavälillä saatujen tutkimusten pohjalta, Kinnunen muistuttaa.

– Tiedetään, että viheralueet sekä luonnon ja vesialueiden läheisyydessä oleskelu tuovat terveyshyötyjä.

Yksi sairaus lisää toisen sairauden riskiä

Kinnunen nostaa esille THL:n tiedon, jonka mukaan väestön ikääntyessä vakavista liikkumisvaikeuksista kärsivien määrä kasvaa voimakkaasti tulevaisuudessa.

– Tuki- ja liikuntaelinongelmat ovat yleisin liitäntäsairaus. Eli tuki- ja liikuntaelinongelmat lisäävät esimerkiksi diabeteksen riskiä ja päinvastoin. Tähän ennusteeseen voimme kuitenkin vaikuttaa edistämällä kuntalaisten toimintakykyä.

Korona-aika ei ole kohdellut tasapuolisesti ihmisiä

Kinnunen kertoo, että korona-aika on osaltaan vaikuttanut ihmisten liikkumiseen. Se on voimistanut jo olemassa olevia eroja enemmän ja vähemmän liikkuvien välillä.

– Vielä tästä ei ole paljoakaan tutkittua tietoa, mutta se on tiedossa, että korona-ajan haasteet eivät ole kohdelleet tasapuolisesti ihmisiä.

Ideoita kaivataan edelleen

Ideoita arkiliikunnan edistämiseksi kerätään syyskuun ajan Twitterissä ja LinkedInissä, aihetunnisteet ovat: #arkiliikunta #tulehaaste #tulekunta.

Tuki- ja liikuntaelinliitto on yhteistyöelin, jonka jäsenyhteisöinä on 17 valtakunnallista tuki- ja liikuntaelinterveyden organisaatiota.

Jäsenet ovat kansalais-, potilas-, asiantuntija- ja ammattilaisjärjestöjä, joissa on noin 58 000 henkilöjäsentä tai toimijaa.

Lue lisää aiheesta:

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

*