Suomen Kotiseutuliiton toiminnanjohtaja Riitta Vanhatalon mielestä meneillään oleva maakunta- ja sote-uudistus on hyvä paikka palauttaa kuntalaisten usko politiikkaan. Kotiseutuhengelle on sijaa myös tulevaisuuden kunnissa.

-Toivottavasti kotiseutuhenki toimii positiivisena voimavarana, joka tuottaa yhteishenkeä ja auttaa myös päättäjiä ja viranhaltijoita eri sektoreilla viemään muutosta rohkeasti, hallitusti ja päämäärätietoisesti kohti kansalaisten kannalta parasta mahdollista ratkaisua, toiminnanjohtaja Riitta Vanhatalo toivoi tänään Lieksan Vuonislahdessa järjestetyssä seminaarissa.

-Nyt olisi momentum ottaa kuntalaiset, asukkaat, kansalaiset vakavasti otettavalla tavalla mukaan. Palauttaa ihmisten uskoa politiikkaan ja yhteisten asioiden hoitoon. Kuntalaiset ovat kunnan ydin, mitä varten kunta on ylipäätään olemassa, Vanhatalo jatkoi.

Kotiseutu ei katoa

Sote- ja maakuntauudistuksen on arvioitu johtavan jossain vaiheessa pienten kuntien yhdistymiseen. Kotiseutu ei kuitenkaan minnekään katoa, vaikka kuntien rajat yhdistyvät. Ja kotiseudun asioihin halutaan vaikuttaa.

-Kansalaisten vaikuttamismahdollisuuksien merkitystä ei pidä myöskään vähätellä. Kun kotipaikan tuntee omakseen, kasvaa myös halu olla vaikuttamassa oman paikkakunnan, asuinympäristön ja seudun kehittämiseen, Vanhatalo muistutti.

Suomen Kotiseutuliitto otti elokuussa Kajaanissa järjestetyssä vuosikokouksessaan kantaa julkilausuman muodossa maakunta- ja sote-uudistukseen.

Julkilausuma Kotiseutuliiton sivuilla

 

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä