Kuntaliiton erityisasiantuntija Mari Sjöström tietää, että koulujen lomakeskustelu on ajoittain esiin nouseva aihe, johon pitää saada mukaan laaja-alaisuutta.

Opetusministeriö selvittää parhaillaan koulujen kesälomien siirtämistä ja kesälomien myöhäisempää aloitusajankohtaa. Matkailualan ammattijärjestöt puoltava lomien siirtoa, opettajat puolestaan eivät. Kuntaliiton koulutuspoliittisen tiimin erityisasiantuntija Mari Sjöström kaipaa keskusteluun perusteellisuutta.

– Aihe tuntuu nousevan puheisiin aika ajoin ja yleensä jonkin tahon näkökulmasta. Kuntien näkökulmasta kyse on isosta asiasta ja muutoksesta, joka vaikuttaa moniin eri toimijoihin. On hyvä, että asiaa käsitellään monipuolisesti. Toivoisin keskusteluun tässä kohtaa perusteellista eri näkökulmien huomioimista ja selvittämistä ja vaikutusten kattavaa arviointia.

Peruskoulujen kesäloman siirto ei Sjöströmin mukaan myöskään ole nopeasti tehtävä läpihuutojuttu, sillä esimerkiksi yhteishakuajankohdat on jo lyöty lukkoon, samoin on jo lähtökohtaisesti tehtynä peruskoulujen lukuvuosi- ja lomasuunnittelu. Kunnissa peruskoulujen toiminta-aikoihin on nivottu usein mukaan myös kolmannen sektorin toimijoita, yrityksiä ja monia kuntien logistisia toimijoita, kuten koulukyytejä, iltapäiväkerhoja tai ateriapalveluita.

– Kuntaliiton näkökulmasta haluamme nostaa esiin sen, että perusopetuksen kesälomien muuttaminen heijastuisi muihinkin koulutusasteisiin, esimerkiksi hakeutumiseen toiselle asteelle. Eli asia ei ole helppo eikä nopea muuttaa.

Sjöström muistuttaa, että kouluilla on jo nyt paikallisesti ja alueellisesti mahdollisuuksia joustoihin ja omatoimiseen suunnitteluun opetuksen ja loma-aikojen osalta.

Lue myös:

Lue lisää: ”Koulutusjärjestelmää ei pidä lähteä myllertämään vain matkailualan tarpeista lähtien” – Opettajat eivät kannata kesälomien siirtoa | Kuntalehti

Lue lisää: Koulujen kesälomien siirto saa kannatusta – peräti 75 prosenttia matkailualan yrityksistä näyttää vihreää valoa | Kuntalehti

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*