Nähtäväksi jää, millaisen muutoshakemusryntäyksen kiinteistöjen verotusarvoihin KHO:n tuore vuosikirjapäätös aiheuttaa. (Kuva: Ville Miettinen)

Kuntaliiton kehittämispäällikkö Matti Holopaisen arvion mukaan korkeimman hallinto-oikeuden tekemä vuosikirjapäätös kiinteistöveron määräytymisestä tulee näkymään kuntien saamissa kiinteistöveroissa. Valtion vanhan virastotalokiinteistön verotusarvoksi oli vahvistettu vuoden 2014 kiinteistöverotuksessa 3 577 166 euroa. Kiinteistön omistava yhtiö valitti verottajan ja Vaasan hallinto-oikeuden ratkaisusta korkeimpaan hallinto-oikeuteen, joka katsoi kiinteistön käyväksi arvoksi kiinteistöveroa laskettaessa 400 000 euroa.

-Tämä päätös tulee ilman muuta näkymään kiinteistöveroissa. Aika näyttää, millaiseksi uusi verotuskäytäntö muotoutuu. Samaan aikaan tässä on työn alla sote-uudistus, jonka myötä kunnille tulevat tulot pienevät. Kiinteistöveroilla on tulevaisuuden kunnissa entistä suurempi merkitys, arvioi Holopainen.

Sijoittajat hankkivat ennen kaupantekoa Lapualla viisi vuotta tyhjillään seisseen rakennuksen omistukseensa 250 000 eurolla. Yli 35 000 euron vuosittainen kiinteistövero vei neljänneksen yhtiön tuloista.

-Vastaavia kiinteistöjä on varmasti paljon, joista kiinteistövero maksetaan neliöiden ja tilojen perusteella. Olisihan se tietenkin ollut kohtuutonta, jos 250 000 euroa maksanutta rakennusta olisi verotettu 3,5 miljoonan euron arvosta.

-Meillä on parhaillaan valmistelussa myös kiinteistöverouudistus. Miten tämä KHO:n ratkaisu huomioidaan sitten siellä, pohdiskelee kehittämispäällikkö Matti Holopainen.

Koko maassa maksuunpantujen kiinteistöverojen määrä oli tänä vuonna yli 1,8 miljardia euroa. Lapuan kaupungille kiinteistövero tuotti tänä vuonna kolme miljoonaa euroa.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä