Kunnat mieltävät liikunnan tukemisen tärkeäksi osaksi toimintaansa ja kuntalaisten liikkumista edistetään entistä laaja-alaisemmin kuntien erilaisissa palveluissa, käy ilmi Kuntaliiton kyselystä. 
 
– Liikuntatoimen yhteistyö etenkin teknisen toimen kanssa on lisääntynyt, mikä näkyy ainakin ympäristönsuunnittelussa, koulujen pihoilla, viheralueilla sekä kevyen liikenteen väylillä, erityisasiantuntija Kari Sjöholm Kuntaliitosta sanoo.
 
Kuntaliiton kyselyyn vastanneista kunnista 90 prosenttia ilmoitti kirjastojensa lainaavan liikuntavälineitä tai tiedottamalla liikunnasta asiakkailleen.
 
– Kuntalaisten tiedonsaannin ja liikunnan edistämisen kannalta tämä on järkevää ja hyvää poikkihallinnollista yhteistyötä.
 
Kuntaliiton kyselyyn vastasi 54 prosenttia Manner-Suomen kunnista. Kuntia pyydettiin arvioimaan, miten terveysliikunnan edistäminen näkyy kunnan johdon sekä eri palvelusektoreiden toiminnassa.
 
 
Kuntajohto tiedostaa liikunnan merkityksen
 
 
Liikunnan merkitys kuntalaisten hyvinvoinnille tunnustetaan kuntien johdossa. Kyselyyn vastanneista kunnanjohtajista reilusti yli 80 prosenttia tiedosti liikunnan merkityksen kuntalaisten terveydelle ja hyvinvoinnille.
 
– Tulos on merkittävä, koska sekä kunnan luottamus- että virkamiesjohdon sitoutuminen liikunnan edistämiseen on toiminnan vaikuttavuuden kannalta ensiarvoisen tärkeää, Sjöholm kommentoi tulosta.
 
Kunnat tukevat avustuksin etenkin liikunta- ja urheiluseurojen sekä muiden liikuntaa edistävien yhdistysten työtä.
 
Toimintaa on ohjannut pitkälti vuonna 2010 annettu suositus liikunnan edistämiseksi kunnissa. Siinä esitellään väestön liikkumista edistäviä toimenpiteitä ja toimintatapoja.
 
 
Liikunnan vaikutusten seuranta vähäistä
 
 
Kyselyn mukaan kunnissa ei vielä seurata riittävän tarkasti sitä, miten päätökset vaikuttavat kuntalaisten terveyteen ja hyvinvointiin.
 
Yli puolella kunnista on käytössään sähköinen hyvinvointikertomus tai sitä vastaava indikaattorityökalu. Joka viides kunta ilmoitti, ettei seuraa liikunnan vaikutuksia.
 
– Toimintojen kehittäminen edellyttää tarkkaa tietoa siitä, liikkuvatko kuntalaiset terveytensä kannalta riittävästi, Kari Sjöholm muistuttaa.
 
Jotta terveyttä ja hyvinvointia edistävä liikunta on tehokasta ja vaikuttavaa, sen on oltava koko kunnan yhteinen asia. Eri hallinnonalojen suunnitelmissa ja toimintaohjelmissa tulee olla selkeät maininnat terveyttä ja hyvinvointia edistävästä liikunnasta.
 
 

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*