Helsinki ja muutaman muut isot kaupungit järjestävät nykyisin oman ammatillisen koulutuksen. (Kuva: Ville Miettinen)

Kuntaliitto korostaa kuntaperusteisuutta ammatillisen koulutuksen järjestämisessä vastaisuudessakin. Toiminnan organisoimisen muoto ei ole sinänsä tärkeää, sanoo Kuntaliiton opetus- ja kulttuuriyksikön johtaja Terhi Päivärinta.

Opettajien ammattijärjestö OAJ esitti viime viikolla, että ammatillinen koulutus pitäisi järjestää osakeyhtiöiden avulla. Päivärinnan mukaan koulutus voidaan järjestää osakeyhtiöissäkin, mutta hän korostaa, että muutkin muodot pitää olla käytössä.

Jotkut suuret kunnat järjestävät itse ammatillisen koulutuksen, joissakin on kuntien suuriakin osakeyhtiöitä, ja on myös toimivia kuntayhtymiä. Asia pitää ratkaista paikallisten olosuhteitten mukaan, Päivärinta sanoo.

– Keskustelussa on ollut myös sellainen malli, että valtio rahoittaisi kokonaan ammatillisen koulutuksen ja kuntien rahoitusosuus jätettäisiin pois.

Päivärinnan mukaan tästä ei Kuntaliitossa innostuta.  Kunnat halutaan pitää mukana rahoituksessa ja vallankäytössä.

– Ammatillinen koulutus on tärkeä osa kuntien elinvoimapolitiikkaa.

Kuntaliitossa nähdään, että ammatillinen ja lukiokoulutus ovat tärkeitä työvälineitä tulevien kuntien tehtävien hoitamisessa. Sote-uudistuksen jälkeen keskeisiä tehtäviä ovat elinvoiman, hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen sekä työllisyyden hoito ja maahanmuuttajien kotoutuminen.

 

Ammatillista koulutusta uudistetaan

 

Edellisellä hallituskaudella suunniteltiin ammatillisen koulutuksen ja lukioiden järjestäjäverkkojen harventamista. Kaikkien lukio- ja ammatillisen koulutuksen järjestäjien olisi ollut pakko hakea järjestämislupia.

Sipilän hallituksen ohjelmassa lukiokoulutuksesta ei puhuta, mutta toisen asteen ammatillisen koulutuksen reformi on yksi kärkihankkeista. Tarkoitus on uudistaa sekä rahoitusta että toimintaa.

– Työ ei ole vielä alkanut, mutta asia on hyvin ajankohtainen, Päivärinta sanoo.

Ongelmaksi hän näkee sen, että uudistetun lainsäädännön on määrä astua voimaan 2018, mutta jo 2017 ammatillisessa koulutuksessa pitäisi syntyä 190 miljoonaa euroa säästöä.

Vaikka lukiouudistus ei hallitusohjelmaan tai kärkihankkeisiin sisällykään, opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen, kok., on kertonut, että lukiokoulutuksenkin uudistaminen käynnistetään.

 

Ei himmeleitä

 

Itsehallintoalueita on perusteltu sillä, että niihin kootaan nykyisiä himmeleitä, ylikunnallisia tehtäviä ja myös valtionhallintoa.

Ammatillisen koulutuksen siirtämistä perustettavien itsehallintoalueitten tehtäväksi on myös väläytetty.  Hallituksen linjauksen mukaan se ei tapahdu ainakaan alkuvaiheessa, ja Kuntaliitossa eletään tämän hallituksen linjauksen mukaan, Päivärinta sanoo.

Liitossa ei ole otettu kantaa siihen, mitä vastaisuudessa tapahtuu, mutta korostetaan kuntaperusteisuutta sekä ammatillisessa että lukiokoulutuksessa.

Terhi Päivärinta ei pidä kuntien yhteistyötä ammatillisessa koulutuksessa himmeleinä.

– Himmeleitä on silloin, jos samoilla kunnilla on eri tarkoituksia varten erilaisia yhteistyöjärjestelmiä. Ammatillisessa koulutuksessa yhteistyö on toiminut hyvin, eri muotoisena eri puolilla, hän sanoo.

 

Jokainen nuori kouluun

 

Koulutuspolitiikassa muun muassa Kuntaliitossa on korostettu tavoitetta, että jokainen nuori jatkaa opintojaan toisella asteella lukiossa tai ammatillisessa. Tämän tavoitteen toteutumiseksi katsotaan, että koulutuspaikat eivät saisi olla kovin kaukana ja että lukion ja ammatillisen koulutuksen ei tule erkaantua kauas toisistaan.

Harvaan asutuilla alueilla korostetaan sitä, että koulutus ei saisi siirtyä kovin kauas. Esiin nostetaan lukiokoulutuksen tiivis yhteys perusopetukseen. Ammatillisen koulutuksen nähdään tukevan paikallista elinkeinoelämää turvaamalla osaavan työvoiman saanti.

 

Kunnat rahoittavat nykyisin

 

Ammatillisen koulutuksen kokonaisuuden rahoituksesta kunnat vastaavat lähes 1,2 miljardilla eurolla. Valtion rahoitusosuus on vajaat 0,7 miljardia euroa. Lukiokoulutuksessa kuntien asukaskohtainen rahoitus osuus on 0,5 miljardia euroa ja valtion 0,2 miljardia euroa.  Lukiokoulutus on pääsääntöisesti kuntien järjestämää toimintaa, kun ammatillisessa koulutuksessa on erilaisia yhteistyömuotoja.

 

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä