– Vasta näiden päätösten jälkeen kunnilla on tiedossaan ne peruslinjat, joiden perusteella uutta kunta- ja palvelurakennetta voidaan ryhtyä eri alueilla hahmottamaan, Kietäväinen muistuttaa.

Liiton varatoimitusjohtaja uskoo, että toimiva kunta- ja palvelurakenne kyetään saamaan aikaan kunnallista itsehallintoa kunnioittaen, vapaaehtoiselta pohjalta. Niillä alueilla, joissa kuntaliitoksia ei synny, on tärkeää tiivistää kuntien yhteistyötä monitoimialaisilla kuntayhtymillä tai vastuukuntamalleilla.

– Useamman tehtäväalueen hallinnointi voidaan hoitaa yhteistyössä tehokkaasti, peruskuntien päätöksentekijöiden ykkösketjun johdolla. Näin selkeytetään kuntien monimutkaisia yhteistyörakenteita.

Kietäväisen mielestä kuntauudistus on tällä hetkellä hämmentävässä tilanteessa.
 
– Kuntarakenneuudistuksen maakuntakierros ja kuntien kuulemiskierros ovat parhaillaan käynnissä, mutta niissä ei keskustellakaan esityksestä kuntarakenteeksi, vaan valtiovarainministeriön virkamiestyöryhmän kuntajakoselvitysalueista. Kunnat ovat täyttämässä sähköistä ministeriön kysymysluetteloa 13.4. mennessä. Kunnilla on luonnollisesti oikeus antaa työryhmän mietinnöstä myös muunlainen omaehtoinen lausunto, painottaa Kietäväinen.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



Vastuun siirto kunnille ei ole säästökohde

Kietäväinen pitää kestämättömänä, että valtio suunnittelee uusia tehtäviä kunnille samalla, kun se kaavailee leikkauksia kuntien valtionosuuksiin.

– Tällainen yhtälö on mahdoton. Kunnat kamppailevat jo nykyistenkin tehtäviensä hoitamisessa. Kunnallisveron korotuspaineita ei tule enää kasvattaa tehtäviä laajentamalla.

Moni kaavailtu valtion säästötoimi lisää enemmän kuntien kustannuksia kuin säästää valtion menoja, kuten taannoinen esitys siirtää vastuu päihtyneiden säilytyksestä kuntien sosiaalitoimelle.

Kietäväinen painottaa, että valtion tulee etsiä aitoja säästökohteita sen sijaan, että se siirtää vastuuta leikkauksista tai kustannuksista kunnille. Näin on jo tapahtunut useilla toimialoilla.

– Vastuuta vaikeasti työllistyvistä on siirretty te-toimistoilta kunnille, samoin on siirretty kustannuksia valtion liikenneverkon ylläpidosta ja joukkoliikenteen järjestämisestä.

– Jos valtio laajentaa kuntien tehtäviä, on sen rahoitettava niistä aiheutuvat kustannukset täysimääräisesti, Kietäväinen vaatii.

Kietäväinen puhui perjantaina Maskun, Mynämäen ja Nousiaisten kuntaseminaarissa Nousiaisissa.

(KL)

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*