Mäki-Lohiluoma puhui maanantaina Turun kaupungin valtuustoseminaarissa.

 

– Paikalliset ja alueelliset olosuhteet ja tekijät on otettava uudistuksessa huomioon, mutta eri intressejä pitää pystyä myös yhdistämään kestävän kokonaisuuden aikaansaamiseksi. Kuntarakenneuudistuksessa tärkeintä ei ole kuntien lukumäärä tai yksittäisen kunnan hyvinvointi, vaan elinvoimaisten kokonaisuuksien saaminen koko maahan, Mäki-Lohiluoma korostaa.

 

Hänen mielestään kuntaliitoksia arvioitaessa unohdetaan liian usein se, että kehitys ei pysy paikallaan, tehtiin liitoksia tai ei.

 

– Palvelutarpeiden kasvu edellyttää tarpeeksi vahvaa taloudellista pohjaa, joka täytyy osata luoda pitkälle tulevaisuuteen katsoen, Mäki-Lohiluoma muistuttaa.

 

Kuntaliiton toimitusjohtajan mielestä kaikki keinot on otettava käyttöön, jotta peruspalvelut voidaan ylläpitää. Hallinnolliset ratkaisut ovat Mäki-Lohiluoman mukaan vain yksi osa urakasta – toiminnan tehostaminen, uudet toiminnalliset ja tekniset ratkaisut, kansalaisten oma vastuu ja valtion toimet ovat yhtä oleellisia.

 

Mäki-Lohiluoma edellyttää, että myös valtio tuntee vastuunsa kuntataloudesta ja kuntalaisten verorasituksesta ja sitä kautta myös palvelutasosta. Vain kuntien ja valtion yhteistyöllä selvitään tulevista haasteista.

 

– Valtio ei saa toimillaan saattaa kuntia kohtuuttomaan taloudelliseen tilanteeseen. Kun muutoksia talouden osalta tehdään, niin kuntien kannalta ennakoitavissa olevat muutokset turvaavat parhaiten sopeutumisen. Siksi vuoden 2012 budjettiin ei tulisi ladata kuntien taloutta horjuttavia uusia menoja eikä tuloleikkauksia, Mäki-Lohiluoma vaatii.

 

(KL)

 

 

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*