Kuntamarkkinoilla on tänä vuonna lähes 300 seminaaria ja tietoiskua.

Etenkin muutosklinikat, puoluejohdon paneeli ja ison luentosalin vetävät katsojia tämän vuoden Kuntamarkkinoilla, arvioi tapahtuman markkinointijohtaja Maritta Mäkelä.

Kuntamarkkinat järjestetään 24:tta kertaa tänä keskiviikkona ja torstaina. Alun perin pienestä talkootyöllä rakennetusta tilaisuudesta on kasvanut 24 vuodessa kunta-alan ammattilaisten suurin vuosittainen tapahtuma.

– Tämä tapahtuma on minun työni helmi. Toisaalta tätä ei voi tehdä ilman stressiä. Tapahtuman järjestämisessä ei ole sellaista asiaa kuin rutiini, Mäkelä sanoo. 

Tänä vuonna Kuntamarkkinoilla isossa roolissa ovat demokratia, maakuntauudistus ja digitaaliset palvelut. Kaikkiaan kuntien eri toimialoihin liittyviä seminaareja ja tietoiskuja järjestetään lähes 300. 

Kahden päivän aikana Kuntatalolle odotetaan noin 7000–7500 vierasta. Viime vuoden tapahtumassa pelkästään puoluejohtajien paneelia seurasi lähes 900 ihmistä. Mäkelän mukaan paneeli voi saada katsojia tänä vuonna suunnilleen saman verran. Erityisen kiinnostaviksi hän ennustaa vihreiden uuden puheenjohtajan Touko Aallon ja perussuomalaisten presidenttiehdokkaan Laura Huhtasaaren esiintymisiä. 

Linkki suoraan lähetykseen puoluejohdon paneelista ja muista Ison luentosalin tapahtumista

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*