Kunnat kiinnittävät yhä enemmän huomiota markkinointinsa vaikuttavuuteen. Piirros Matti Pikkujämsä.

Eurot eivät suinkaan aina korreloi markkinoinnin vaikuttavuutta. Tämän on huomannut Kuntaliiton Eija Rautiainen. Hän on ollut järjestämässä Kuntamarkkinoinnin SM-kilpailuja kuusi vuotta.

Tämän vuoden shortlistalle päässeiden tasoa Rautiainen kuvailee kovaksi.

– Keskustelu oli paikka paikoin jatkoon pääseviä valittaessa aika kiivasta, valinta oli vaikea. Työt olivat hyviä ja osuvia.

Ehdokkaita oli tarjolla 45, joista shortlistalle pääsi 10. Rautiainen sanoo, että paikka shortlistalla on kova juttu ja kertoo kovasta työstä ja panostuksesta. Asioita on tehty oikein.

Rautiainen on mielissään monipuolisesta listasta. Sille ylsi eri kokoisia kuntia ympäri Suomen. Mukana on kaupunkeja, joilla on omat markkinointibudjettinsa mutta myös pieniä kuntia, joilla resurssit ovat vähäiset.

– Hyviä kampanjoita tehdään hyvillä ideoilla pienellä budjetilla.

Hän kertoo, että kuntamarkkinointia trendit eivät helposti heiluttele. Näkyvyyden tavoittelussa sen sijaan myös kunnat hyödyntävät vaikuttajamarkkinointia somettajineen ja näkyvine vaikuttajineen.

Kampanjoinnille vaikuttavuutta

Markkinoinnin vaikuttavuuden mittaaminen ei edelleenkään ole helppoa. Rautiainen kertoo, että tästä huolimatta kunnat kiinnittävät yhä enemmän mittaamiseen ja mittareihin huomiota ja ottavat ne huomioon markkinointia suunnitellessaan.

Vaikuttavuuden mittareina käytetään muun muassa väestöluvun kasvua tai sosiaalisesta mediasta tulevaa palautetta: klikkauksia, tykkäyksiä ja jakoja.

Shortlistan kunnat

Kuntamarkkinoinnin SM-kunniaa tavoitellaan kovin erilaisilla teemoilla. Rautavaara luottaan luontoonsa teemalla Luonnostaan luontomatkailun helmeksi.

Maailman onnellisin ihminen on puolestaan Vaasan kaupungin ja Vaasanseudun Kehitys Oy VASEKin kampanjana.

Janakkalan kunta kehottaa murtautumaan kehän ulkopuolelle.

Orivesi on julistautunut Suomen Villasukkapääkaupungiksi.

Jyväskylän kaupungin ja yritysten osaajarekrytointikampanja on saanut teemakseen paluumuuttajabongarit.

Oulu markkinoi aluettaan Pohjolan rengastiellä.

Tuusula hakee tunnettuutta rakkauden taiteella ja Pori salarakkaalla Yyterillä.

Sallan kampanja on saanut nimekseen Save Salla / Salla 2032.

Nokian kaupunki markkinoi Viinikanniemeä asumisen järvihelmenä.

Rautiainen on ilokseen huomannut, että kampanjat ovat omintakeisia. Vaikka suomalasille kunnille tyypillinen luontoteema olisikin mukana, se on teemoitettu persoonallisella tavalla.

Lue lisää kuntamarkkinoinnista 12.9.2022 ilmestyvästä Kuntalehdestä, jossa teemoina ovat johtaminen ja markkinointi. Rautavaaran kunta avaa lehdessä omaa markkinointiaan.

Kuntamarkkinoinnin voittaja julkistetaan Kuntamarkkinoilla 14.9.2022.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä