Raha ei kasva puussa Lahdessakaan, eikä sitä ole kätketty radiomastonkaan juureen. (Kuva: Ville Miettinen)

Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän alijäämät ovat saaneet alueen kuntapäättäjät pohtimaan syntyjä syviä. Tuoreimman talousennusteen mukaan alijäämää kertyisi tälle vuodelle lähes 39 miljoonaa euroa. Kuntalehti kysyi kuntayhtymän tilanteesta suurimman maksajan näkökulmasta ja Lahden kaupunginhallituksen puheenjohtaja Sirkku Hildén, sd., vastasi.

Millä mielin maksajan vinkkelistä olette seurannut hyvinvointiyhtymän taloudenpitoa?

-Kaupungin näkökulmasta yhtymän talouden kehitys on ollut huolestuttavaa, koska kustannusten nopea nousu ylittää kuntien kantokyvyn. Kustannusten nousun hillinnässä on selkeästi epäonnistuttu eikä rakenteellisia ja toiminnallisia uudistuksia ole toteutettu riittävän tehokkaasti. Tosin yhtymän perustamisvaihe oli nyt arvioituna liian nopea, ja tämä heijastuu yhä yhtymän toimintaan.

Mikä tähän tilanteeseen on johtanut? Itsestään nämä alijäämät eivät ole syntyneet.

-Sosiaali- ja terveydenhuollon kustannusten nopea nousu on valtakunnallinen ongelma eikä yhtä yksittäistä syytä ole. Valtakunnallinen uudistus tarvitaan, jotta palveluiden saatavuus, yhdenvertaisuus ja rahoitus voidaan turvata eri puolilla Suomea.

-Kustannusten nousu on monimutkainen vyyhti. Siihen vaikuttavat muun muassa ikääntyminen, muu palveluiden tarpeen kasvu, terveysteknologian kehitys ja hinta, ylipäätään kustannusten ja palkkojen nousu, sekä henkilöstön heikko saatavuus tietyillä aloilla.

-Päijät-Hämeessä edellä mainittujen syiden lisäksi on kipuiltu mm. erityisvastuualueen vaihtamisesta johtuvien kustannusten nousun kanssa (HUS kalliimpi kuin TAYS), nopean perustamisen ja siitä johtuvien ongelmien kanssa mm. johtamisen ja palkkojen yhtenäistämisen osalta, tietoliikenne- ja järjestelmäongelmien kanssa (Lahden verkkoon tehty kyberhyökkäys, Lifecare-järjestelmän keskeneräisyys käyttöönotettaessa) ja niin poispäin.

-Yhtymän johto ei ole saanut riittävää otetta kokonaisuudesta. Esimerkiksi kustannuksista ei ole ollut tarkkaa tietoa ja strateginen talousjohtaminen on ollut puutteellista. Henkilöstölle tilanne on ollut vaikea.

Kuinka koviin keinoihin omistajakunnissa on valmius, jotta talous saadaan oikaistua?

-Kunnat ovat tietoisia, että toimenpiteitä tarvitaan. Kuntien on oltava toimenpiteiden suunnittelussa erittäin tiiviisti mukana ja sitouduttava niihin. Tämä tulee tarkoittamaan myös Lahden osalta muun muassa palveluverkon tarkastelua. Yhtymän toimintatapoja, johtamista ja prosesseja on kehitettävä todella merkittävästi, jotta tuloksia saadaan aikaan.

Onko teidän ainoa pelastus uuden hallituksen onnistunut sote-uudistus?

-Ei tässä pelastusta tarvita, vaan viisaita päätöksiä suomalaisen sote-järjestelmän tulevaisuudesta. Lahdessa on toimittu edelläkävijöinä ja lähes maakunnan kokoinen yhtymä on perustettu. Oma näkemykseni itsekin alalla toimineena on, että sote-uudistuksen tavoitteet saavutetaan vain silloin, kun sekä järjestäminen, tuottaminen että rahoitusvastuu ovat samoissa käsissä.

-Nykyinen järjestelmä aiheuttaa vain jatkuvaa ristiriitaa, kun yhtymiltä tulee laskuja kunnille, jotka eivät koe pystyvänsä vaikuttamaan niiden syntymiseen. Lahden kannalta on toivottavaa, että sote-uudistus toteutettaisiin.

Aiheesta aiemmin: Sote-kuntayhtymän toiminta haastaa kunnat – Päijät-Hämeessä pohditaan tavoitteiden ja tulosten epäsuhtaa

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Aiemmat kommentit

  1. Kuta suurempi yksikkö, sen varmemmin se alkaa elää omaa robottimaista elämäänsä, joka ei ole kenenkään tosiasiallisessa johdossa ja hallinnassa. Kustannukset tiedetään vasta jälkikäteen ja kuten kokemukset nyt osoittavat, suuryksiköiden kustannuskehitys on täysin hallitsemanta yhtä lailla Hämeessä, Savossa kuin Kainuussa. Poliittisesti johdettu terveydenhoito on hampaatonta taivastelua, jossa päättäjien tärkein tehtävä on ihmetellä ja selitellä. Vastuuta ei ota kukaan kun kokonaisuudet ei ole kenenkään hallinnassa. Miksi sote toisi tähän muutosta?

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä